Haku

Hyvää työkulttuuria etsimässä
Jos työntekijä lähtee työpaikasta paremman palkan vuoksi, hän saattaa palata hyvän työkulttuurin vuoksi. Mutta jos työntekijä lähtee huonon työkulttuurin takia, ei hän palaa edes rahalla.

Työterveyshuollon järjestäminen hyvinvointialueilla
Henkilöstön työterveyshuollon järjestäminen on iso kokonaisuus, jonka suunnittelu on syytä aloittaa ajoissa. Hyvinvointialueiden valmistelijoiden on hyvä pohtia kokonaisuutta monesta eri näkökulmasta. Työterveyshuolto on henkilöstöetu, joka haastavassa osaavan henkilöstön saatavuustilanteessa voi olla yksi merkittävä veto- ja pitovoimatekijä.

TE-uudistuksessa on paljon pelissä
TE-uudistuksen kynnyksellä on tarpeen kysyä, mitä sellaista kuntavetoisilta työvoimaviranomaisilta odotetaan, johon valtio toimijana ei ole pystynyt vastaamaan.

Kunnille vastuu kotouttamisesta työllisyyden hyväksi
KT Kuntatyönantajien valtuuskunta on asettanut hallitusohjelmatavoitteet kevään eduskuntavaalien jälkeen muodostettavan hallituksen ohjelmaan. KT:n kantavana tavoitteena on, että tulevalla hallituskaudella työllisyysaste täytyy nostaa ainakin 75 prosenttiin, jotta ikääntyvän väestön hyvinvointipalvelut, eläkkeet ja muu sosiaaliturva voidaan rahoittaa.