Nuoret aikuiset haluavat tulla nähdyiksi työelämässä yksilöinä, selviää TYÖ2030-ohjelman some-kampanjalla keräämästä sisällöstä. Myös ammateista käytävällä julkisella keskustelulla vaikutetaan siihen, miten nuoret suhtautuvat eri ammatteihin.
KT Kuntatyönantajat on ollut kuultavana ja antanut sote-uudistuksesta lausuntonsa neljälle eduskunnan valiokunnalle. KT on korostanut kannanotoissaan, että muutos on toteuttava hallitusti. Esimerkiksi palkkojen yhteensovittamisen tueksi tarvitaan erillislainsäädäntöä.
Mielenterveyden edistäminen ja työelämän mielenterveysongelmien ehkäisy ovat parhaita investointeja työelämään. Sosiaali- ja terveysministeriö on valmistellut työpaikoille mielenterveyden manifestin, jonka edistämiseen työmarkkinakeskusjärjestöt ovat sitoutuneet. Manifestin teesit kannattaa ottaa käyttöön kaikilla kuntatyöpaikoilla.
Kuntatyönantaja-lehdessä 3/2021 esitellään nykyisiä ratkaisuja perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palvelujen järjestämisessä. Lehdessä kerrotaan myös, milloin rekrytoidaan virkaan ja miten yleistä osa-aikatyön tekeminen on kuntasektorilla.
KT Kuntatyönantajat järjestää yhdessä Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa sote- ja palvelualojen esihenkilöiden tueksi webinaareja ja teemavalmennuksia kevään 2021 aikana. Tilaisuudet ovat osa Etänä enemmän -sote-työ uudistuu -ESR-hanketta. Tervetuloa mukaan!
Työhyvinvoinnissa tapahtui käänne huonompaan suuntaan viime syksynä, kun vielä keväällä 2020 työhyvinvointi osin parani. Muutokset ovat kuitenkin olleet maltillisia, ilmenee Miten Suomi voi? -seurantatutkimuksesta. Tutkimuksen tuloksia voi hyödyntää työn imun ylläpitämisessä poikkeusoloissa.
Kuntatyönantaja-lehdessä 2/2021 kerrotaan, kuinka Helsingin kaupunki helpottaa hoito- ja kasvatusalan työvoimapulaa rekrytoimalla vieraskielistä työvoimaa. Lempäälässä ratkaisuja työvoiman saatavuuteen haetaan täsmällisellä koulutuksella ja sijaispoolista.
Sote-uudistuksessa tulevien hyvinvointialueiden rahoituspohja vaarantuu, jos työnantajaorganisaatiot joutuvat yhteensovittamaan palkkansa korkeimpien palkkojen mukaan. Palkkojen yhteensovitus eli harmonisointi niin sanottuun kärkipalkkaan nostaa julkishallinnon kustannuksia vähintään 500 miljoonalla eurolla vuodessa.
Työmarkkinakeskusjärjestöjen (EK, KT, SAK, Akava ja STTK) mielestä Suomi tarvitsee työ- ja opiskeluperusteiseen maahanmuuttoon uuden kunnianhimon tason. On tärkeää, että koronaepidemian jälkeen pääsemme nopeasti mukaan kestävään kasvuun.
Kunnissa on ensi kesänä aiempia vuosia enemmän tarjolla kesätyöpaikkoja nuorille. KT:n tiedustelun mukaan kunnat työllistävät tai tukevat noin 59 000 nuoren kesätöitä. Viime kesänä kesätöitä tarjottiin noin 40 000 nuorelle.