… on saavuttanut yleisen eläkeiän. Vanhuuseläkkeen hakeminen edellyttää irtisanoutumista palvelussuhteesta. Tällä hetkellä vanhuuseläkkeelle voi siirtyä joustavasti 63–68 vuoden iässä. Ennen 1.1.1955 syntyneiden yleinen vanhuuseläkeikä on 63 vuotta. Vuoden 2017 …
… KT on ollut laajalti mukana sopimassa vuoden 2025 työeläke- ja muita sosiaaliturvamaksuja. KT kuuluu … työnantajien eläkemaksua. Maksutaso pieneneekin jo yhdeksättä vuotta peräkkäin. Vuodelle 2025 jäsenyhteisöiltä perittävää tasausmaksua …
… Näissä lomautusohjeissa kerrotaan tarkemmin lomautuksen edellytyksistä, prosessista ja toteuttamisesta. Työsuhteisten … väliaikaista työnteon ja palkanmaksun keskeyttämistä. Työsuhde pysyy muutoin voimassa. Lomautus voi tapahtua tiettyjen perusteiden täyttyessä joko toistaiseksi määräajaksi. Lomautus …
… virkaehtosopimus) osapuolet ovat sopineet, että toteutuneiden lakkopäivien osalta palkansaajille ei aiheudu lomaraha- … tai lomaoikeuksien menetyksiä viimeistään 9.5.2022 päättyneiden JAU ry:n/JUKO ry:n lakkojen osalta. Lääkärisopimuksen … (ks. yleiskirjeen liite 3). Samalla palkkausliitteiden tekstejä on päivitetty. · Lääkärisopimus on …
… kesäkuussa 2023 jaettavista eristä. Ohjeet vuoden 2024 osalta annetaan myöhemmin. KT:n yleiskirjeessä … teknisen alan liite 7. Tämä yleiskirje on laadittu yhdessä pääsopijajärjestöjen JAU ry:n, JUKO ry:n ja SOTE ry:n … perälautatarkastelusta liittyen vuoden 2023 ja 2024 sopimuskorotuksiin. …
… ja työehtosopimus (LS) 2022–2025 ja Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön työ- ja virkaehtosopimus 2022–2055 … (SOTE-sopimus). HYVTESin sopimuskausi päättyy kuten muiden hyvinvointialan sopimusten eli 30. huhtikuuta 2025. … määräykset. HYVTES sisältää myös määräykset hyvinvointialueiden ja -yhtymien luottamusmiehistä ja …
… Johtosääntö määrää KT:n toiminnasta ja taloudesta Johtosäännössä määrätään KT:n organisaatiosta, toimitusjohtajan ja yksiköiden johtajien tehtävistä sekä päätöksenteosta. Johtosäännön … määräyksiä 1 § Johtosääntö Kuntien ja hyvinvointialueiden työnantajaedunvalvonnan järjestämistä koskevan lain 16 …
… työrauha ja kansalaisten hyvinvointipalvelut kolmeksi vuodeksi. Työtaistelutoimet ja uusien toimien valmistelu … piirissä olevan henkilöstön ansioita sopimuskaudella 2022–2025 arviolta keskimäärin vähintään 13 … kunta-alalle saadun työmarkkinaratkaisun kokonaisuudessaan. Lisäksi sovittiin siitä, miten SOTE-sopimukseen …
… tältä sivulta tietoa KT:n verkostoista, muun muassa niiden kohderyhmistä, tavoitteista ja toimintatavoista. Osa KT:n … KT:n Linja-palvelussa, jonne jäsenet saavat käyttöoikeudet. Joillakin verkostoilla on käytössään myös muita …
… 210 300 työskenteli puolestaan niissä tehtävissä, joiden tuottaminen jää tulevaisuudessakin kuntien vastuulle. KT on laskenut arvionsa … hallitusohjelmassa näitä alueita olisi yhteensä 23, kun Uudenmaan erillisratkaisussa Helsingin kaupungille siirtyy …