Haku

Etätyösuositus huomioitava mahdollisimman laajasti
Työmarkkinakeskusjärjestöt Akava, EK, KT, SAK ja STTK suosittelevat toimialaliittojen ja työpaikkojen huomioivan etätyösuosituksen niin laajasti kuin mahdollista.

Työntekijöiden töihin paluu mahdollistettava koronan vasta-ainetestauksella
Työmarkkinajärjestöt (Akava, EK, KT, Kirkkotyönantajat, SAK, STTK) esittävät yhdessä maan hallitukselle kehysriiheen, että valtio osallistuisi koronan vasta-ainetestien kustannuksiin. Järjestöjen mukaan testit pitäisi ottaa väliaikaisesti osaksi työterveyshuoltoa, jotta työntekijöiden töihin paluu mahdollistetaan sujuvasti.

Hyvil ja KT esittävät ratkaisuja sosiaalityöntekijöiden pulaan
Pula sosiaalityöntekijöistä uhkaa pahentua lastensuojelun asiakasmitoitusten ja sijaispätevien sosiaalityöntekijöiden kelpoisuusehtojen kiristymisen myötä. Hyvil ja KT saivat hyvinvointialueilta tukea ehdotuksilleen tilanteen ratkaisemiseksi.

Yleissivistävän koulutuksen opettajakelpoisuudet (OVTES B)
Webinaari järjestetään maanantaina 8.9.2025 klo 13–16.
Koulutus on kohdennettu kunnille ja kuntayhtymille.

Työryhmä esittää työturvallisuuslakiin väliaikaista muutosta työturvallisuuden parantamiseksi
Sosiaali- ja terveysministeriön asettama ns. koronapassityöryhmä on saanut työnsä päätökseen ja esittää väliaikaista muutosta työturvallisuuslakiin.

Ratkaisukeskeisyys työssä - miten soveltaa ratkaisukeskeistä ajattelua työpaikalla?
Webinaari järjestetään perjantaina 19.9.2025 klo 9–11.
Koulutus on kohdennettu kunnille, kuntayhtymille, hyvinvointialueille, hyvinvointiyhtymille ja yrityksille.

Osaamisen ja jatkuvan oppimisen tulevaisuus - työkalut, haasteet ja mahdollisuudet
Webinaari järjestetään maanantaina 3.11.2025 klo 9–12.
Koulutus on kohdennettu kunnille, kuntayhtymille, hyvinvointialueille, hyvinvointiyhtymille ja yrityksille.

Kunta-alan henkilöstömäärä kääntyi kasvuun vuonna 2018
Tilastokeskuksen kuntasektorin palkkatilaston mukaan kunta-alalla työskenteli 420 500 palkansaajaa lokakuussa 2018. Henkilöstömäärä kasvoi 1 679 palkansaajalla eli 0,4 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna huolimatta Länsi-Pohjan terveyshuollon kokonaisulkoistuksesta.

Työmarkkinakeskusjärjestöt: Yritykset ja työpaikat mukaan energiansäästökampanjaan
Yritysten ja muiden organisaatioiden on tärkeää tarttua henkilöstönsä kanssa kaikkiin keinoihin, joilla pystymme itse helpottamaan akuuttia energia-ahdinkoa. Työnantajat ja ammattijärjestöt kehottavat jäseniään liittymään 10.10. käynnistyvään kansalliseen Astetta alemmas -kampanjaan.