Haku

Muutoksen vuosi 2021
Viime sopimuskierroksella tehtiin historiallinen työmarkkinaratkaisu, vaikka ratkaisun vaikutuksia työpaikkojen arkeen saa vielä odotella. KT ja pääsopijajärjestöt SOTE ry, Julkisen alan unioni JAU ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO sopivat uudesta työ- ja virkaehtosopimuksesta, Sote-sopimuksesta.

Työnantajan on edistettävä yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa
Yhdenvertaisen kohtelun ja tasa-arvoisen päätöksenteon merkitys korostuu esimerkiksi palvelussuhteen ehtoja määriteltäessä ja henkilöstöä palkattaessa.

Mitä julkisen alan työhyvinvointitutkimus 2020 kertoo kunta-alasta?
Keva julkaisi 11.3. Julkisen alan työhyvinvointitutkimuksen tulokset vuodelta 2020. Tutkimuksen asiantuntijaryhmässä tiiviisti työskennelleenä kokosin blogiini mielestäni seitsemän tärkeintä kunta-alaa koskevaa tulosta. Ne osoittavat muun muassa sen, että vaikka työjärjestelyissä koettiin isoja muutoksia, pidetään kuntatyötä edelleen tärkeänä ja merkityksellisenä.

Mielenterveysongelmien ehkäisy on investointia tulevaisuuden työelämään
Mielenterveyden edistämiseksi työelämässä on aika kääntää katse yksilöistä työyhteisöjen hyvinvointiin, vaalia yhteisöllisyyttä sekä tukea henkilöstöä yhteiskehittämisessä ja uuden oppimisessa. Tällaisilla työyhteisöillä on resilienssiä kehittää yhdessä omalla työpaikalle sopivia ratkaisuja tulevissa muutostilanteissa.