Teknisten sopimuksessa toteutetaan 1.7.2015 paikallinen järjestelyerä, jonka suuruus on 0,29 prosenttia TS:n palkkasummasta. Ohjeet ja esimerkit koskevat TS:n sopimusalaa. Ohjeita paikallisen järjestelyerän laskemiseen löytyy myös KT:n yleiskirjeestä 11/2014.
Sosiaali- ja terveysalan samoin kuin metsä- ja puutalousalan opettajien vuotuinen työtuntimäärä vastaa pituudeltaan vuotuista toimistotyöaikaa. Työajan pituuden voi katsoa alla olevasta taulukosta.
Päättäjärekisterissä on tietoja KT:n jaostoihin ja hallitukseen nimetyistä (jäsenet ja varajäsenet), joiden käsittely on tarpeen rekisterinpitäjän lakisääteisen velvoitteen noudattamiseksi. Rekisterin tietosuojaseloste on tällä sivulla.
Lomauttamisella tarkoitetaan työnantajan päätökseen tai työnantajan ja työntekijän väliseen sopimukseen perustuvaa työnteon ja palkanmaksun väliaikaista keskeyttämistä työsuhteen pysyessä muutoin voimassa. Näissä lomautusohjeissa kerrotaan tarkemmin lomautuksen edellytyksistä, prosessista ja toteuttamisesta.