Haku

Työnantaja vastaa työsuojelusta
Työnantaja vastaa työpaikan turvallisuudesta ja terveellisyydestä. Työsuojelu on myös osa johtamista. Sen vuoksi sille on asetettava tavoitteita, joiden toteutumista seurataan.

Työaikajärjestelyillä vastataan palvelutarpeisiin ja tuetaan työoloja – henkilöstöllä hyvät vaikutusmahdollisuudet
Tuoreen työaikakyselyn mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöllä on hyvät mahdollisuudet osallistua ja vaikuttaa työvuorosuunnitteluun. Työaikajärjestelyt vaikuttavat sekä työoloihin että siihen, miten palvelutarpeisiin voidaan vastata. Kyse ei ole pikkuasiasta. SOTE-sopimuksen piirissä työskentelevien teoreettinen työtuntimäärä kalenterikuukaudessa pyörii arviolta 23 miljoonassa tunnissa.

Työsuojelun yhteistoiminta on työnantajan ja työntekijöiden yhteistyötä
Työsuojelun yhteistoiminta tarkoittaa työnantajan ja työntekijöiden tekemää yhteistyötä työn terveellisyyden ja turvallisuuden edistämiseksi. Lainsäädäntö sekä yhteistoiminnassa tehdyt alakohtaiset sopimukset ohjaavat yhteistyötä.

Varhaiskasvatus
Varhaiskasvatuksen toimintamuotoja ovat päiväkotitoiminta, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus. Varhaiskasvatuksen henkilöstöön sovelletaan tehtävästä ja viranhaltijan tai työntekijän kelpoisuudesta riippuen joko OVTESin osio G:n määräyksiä, KVTESin liitteen 5 määräyksiä, KVTESin liitteen 12 määräyksiä tai HYVTESiä.