Haku

Eri ammattiryhmien sairauspoissaoloissa suuria eroja
… kääntynyt kasvuun etenkin mielenterveyssyistä. Vuonna 2018 kuntatyöntekijät olivat poissa työstä oman sairauden takia … lehtorit ja tuntiopettajat (8,5 pv) ja lääkärit (9,9 pv). Kuntatyöntekijöistä eniten sairauspoissaolopäiviä on … seurantatutkimus. Siinä seurataan muun muassa yli 90 000 kuntatyöntekijän vuosittaisia sairauspoissaoloja. Muualla …
Lausunto valtioneuvoston varhaiskasvatusasetuksen muuttamisesta
… ja kelpoisuuden saavuttaminen olisi joustavampaa. KT Kuntatyönantajat kannattaa esitettyjä muutoksia. … täyttävien henkilöiden lisäämisen lisäksi KT Kuntatyönantaja pitää tärkeänä, että työnantajalla on … päiväkotityöhön Ehdotettujen muutosten lisäksi KT Kuntatyönantajat esittää, että myös kasvatus- ja ohjausalan …
Terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutusta koskevat lainsäädäntömuutokset
… johtuvat lisäkustannukset olisivat noin 40 miljoonaa euroa. Kuntatyönantajien itsensä maksettaviksi jäisi siis noin 27 miljoonaa euron lisäkustannus. Uudesta velvoitteesta kuntatyönantajille aiheutuvia lisäkustannuksia ei ole … ja valtakunnallisesti on mahdollista, tulee jokaisen kuntatyönantajan ryhtyä kuluvan vuoden alusta lukien …

Vaikuttamisen ja valmistautumisen vuosi 2019
… työryhmätyöskentelyä KT oli mukana vuoden aikana ajamassa kuntatyönantajien etua työmarkkinakeskusjärjestönä yli … ja organisaatiossa. KT vastaa vuosittain yli 7000 kuntatyönantajien palvelussuhteita ja työlainsäädäntöä … Vuosikertomus jakautuu viiteen eri osaan: katsaus vuoteen, kuntatyönantajat, sopimukset, työelämän kehittäminen sekä …
Kunta-alan valtakunnallinen työsuojelun valvontahanke 2012–2015
… vuosina 2012–2015 ”Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015” -nimisen valvontahankkeen kunnissa ja … tarkemmat valvontakohteet alueellisten tarpeiden mukaan. KT Kuntatyönantajat on valtakunnallisessa kehittämistyössä … kuvataan tarkemmin alkavan valvontahankkeen sisältöä. KT Kuntatyönantajat pitää tärkeänä, että tämä kirje saatetaan …
Paikallinen järjestelyerä 1.5.2011 lukien
… kohdassa tarkistettujen palkkojen maksaminen. KT Kuntatyönantajat ja pääsopijajärjestöt ovat sopineet, että … %) tai kasvanut keskimäärin enintään 1 300/vuosi (1 %). KT Kuntatyönantajat ja Tehy ry ovat 2.5.2011 tarkastelleet … ja terveydenhuollon henkilöstömäärän kehitykseen. KT Kuntatyönantajat ja kunta-alan pääsopijajärjestöt ovat …

Kunnat tarjoavat kesätöitä nuorille
… vakiona taloussuhdanteista riippumatta. Lähes 90 prosenttia kuntatyönantajista aikoo tarjota nuorille kesätöitä tulevana kesänä. KT:n tiedustelun mukaan kuntatyönantajat tarjoavat kesätöitä tai tukevat sen … Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT kannustaa kuntatyönantajia tarjoamaan mahdollisuuksiensa mukaan …

Kunta-alalla koetaan eniten työn imua
… enemmän kokeilemaan uusia asioita. Valtaosa (77 %) kuntatyöntekijöistä koki saaneensa tähän kannustusta. Myös … (41 %) koki niitä päivittäin. Vajaa viidennes (16 %) kuntatyöntekijöistä kertoi kokevansa kroonista väsymystä … tuloksissa on myös se, että enemmistö (73 %) kuntatyöntekijöistä on tyytyväisiä esihenkilönsä …

Korona heilutti taloutta lisäten hetkellisiä henkilöstösäästöjä – ennakoiva suunnittelu lisääntyi
… voi tukea myös työelämän suunnitelmallista kehittämistä. KT Kuntatyönantajat toteutti jälleen jokavuotisen kyselynsä … on entisestään korostanut kunnallisten palvelujen ja kuntatyön merkitystä, mikä on hyvä perusta työyhteisöjen … lisäksi myös valmennuksilla, kertoo Palola ja kutsuu kuntatyönantajien edustajia mukaan. KT:n tiedote …
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kevasta annetun lain muuttamisesta
… eduskunnalle laiksi Kevasta annetun lain muuttamisesta KT Kuntatyönantajat täsmentää 6.11.2018 antamaansa lausuntoa … Työhyvinvointi sote- ja maakuntauudistuksessa KT Kuntatyönantajat toimii kunnallisten työnantajien edustajana laajasti työelämää koskevissa kysymyksissä. KT Kuntatyönantajat vastaa strategiseen henkilöstövoimavarojen …