Haku

Digivisio 2030 lisää korkeakoulujen mahdollisuuksia joustavaan oppimiseen
Suomen yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteinen Digivisio 2030 -hanke lisää kaikkien oppijoiden mahdollisuuksia joustavaan oppimiseen. Tavoitteena on seuraavien kymmenen vuoden aikana uudistaa suomalaista korkeakoulutusta digitalisaation avulla ja tehdä Suomesta joustavan oppimisen mallimaa.

Kunta-alan osapuolet selvittävät yhdessä työn murrosta
… Julkisen alan unioni JAU ja Kunta-alan koulutettu hoitohenkilöstö KoHo ovat päättäneet ryhtyä valmistelemaan työn … Julkisen alan unioni JAU ja Kunta-alan koulutettu hoitohenkilöstö KoHo ovat päättäneet ryhtyä valmistelemaan työn …

EU hyväksyi työelämään vaikuttavia direktiivejä
Työehtodirektiivin tavoitteena on edistää turvatumpia ja ennakoitavampia työehtoja. Työelämän tasapaino -direktiivi edistetään työn ja muun elämän yhteensovittamista.
Työnantaja huolehtii työterveyshuollon järjestämisestä
Työnantajan on järjestettävä ennaltaehkäisevä työterveyshuolto työntekijöilleen. Lisäksi työnantaja voi halutessaan järjestää myös sairaanhoito- ja muita terveydenhuoltopalveluita.
SOTE-sopimuksen kertapalkkion maksamisen edellytyksenä on, että palvelussuhde samaan työnantajaan on edelleen voimassa 28.2.2023. Miten liikkeen luovutus vaikuttaa saman työnantajan käsitteeseen?
… kunnassa huhtikuun 2020 ajan määräaikaisessa työsuhteessa. Henkilö on siirtynyt toistaiseksi voimassa olevaan …
Maksetaanko kertapalkkio työntekijälle ja viranhaltijalle, joka ei ole SOTE-sopimuksen piirissä?
… Kertapalkkio tulee maksettavaksi myös tilanteessa, jossa henkilö on tehnyt kertapalkkion mukaista työtä vähintään 7 …
Miten kahvitauot järjestetään varhaiskasvatuksessa?
… koskee OVTESin osio G:n ja KVTESin liitteen 5 päiväkodin henkilöstöä. Tämän kysymyksen ja siihen annetun vastauksen ovat tehneet KT, Sote ry, JAU ry ja …

Parempi sisäilma -verkkopalvelusta tukea työpaikoille sisäilma-asioihin
… kokoaa hyvät käytännöt ohjeiksi työsuojelun yhteistoimintahenkilöille. Työnantajia velvoittaa työturvallisuuslaki ja … työpaikan toimijat vaikuttavat omalla toiminnallaan siihen, että sisäilman laatu pysyy hyvänä. Muualla verkossa: … kokoaa hyvät käytännöt ohjeiksi työsuojelun yhteistoimintahenkilöille. … Työnantajia velvoittaa työturvallisuuslaki ja …
Milloin työnantajan on pidettävä luetteloa työtekijöistä, jotka ovat altistuneet työssään vaarallisille biologisille tekijöille (ml. korona) ja mitä tietoja luetteloon pitää kirjata?
… oppilailta tai työtoverilta tai keiltä tahansa muilta henkilöiltä, joiden kohtaaminen liittyy työhön tai … viipymättä organisaation sisällä työnantajan tai esihenkilön toimesta. Työnantajan edustaja tai esihenkilö kirjaa altistuneiden työntekijöiden tiedot ylös …

Työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan
… läpivientiä. Menestyminen kilpailussa vähenevästä työvoimasta edellyttää, että tilanteeseen … läpivientiä. Menestyminen kilpailussa vähenevästä työvoimasta edellyttää, että tilanteeseen …