Haku

TyEL-eläkemaksu säilyy ennallaan vuonna 2023
… yksityisalojen työeläkevakuutusmaksuksi. Sen mukaan työnantajan eläkemaksun (TyEL) keskimääräinen taso on 24,4 … yksityisalojen työeläkevakuutusmaksuksi. Sen mukaan työnantajan eläkemaksun (TyEL) keskimääräinen taso on 24,4 …

Työaikajärjestelyillä vastataan palvelutarpeisiin ja tuetaan työoloja – henkilöstöllä hyvät vaikutusmahdollisuudet
… nähtäneen kuitenkin nykyistä enemmän. Esimerkiksi haavahoitajan on kerrottu voivan konsultoida kotihoitoa etänä ja … päättäminen ovat perinteisesti olleet ja ovat työnantajan työnjohto-oikeuden kovaa ydintä; henkilöstöä tulee olla … and to prevent automated spam submissions. Leave this field blank … Tuoreen työaikakyselyn mukaan sosiaali- ja …
KVTES:n piirissä olevien sopimuskorotukset vuonna 2006
… perustuu tupossa sovittuun tasa-arvoerään, jonka maksuajankohtaa siirrettiin kesäkuun alusta syyskuun alkuun … asti, maksetaan kertakorvaus työssäolon suhteessa. Tällöin ajanjakson 1.6.15.8. työpäivät mukaan lukien normaalit vapaapäivät ja palkalliset vapaat jaetaan ko. ajanjakson kalenteripäivien lukumäärällä (76) ja kerrotaan …
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi sairausvakuutuslain, Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain sekä työeläkelakien muuttamisesta
… jo sairauspäivärahan omavastuuajalla ei estäisi omavastuuajan kulumista ja osasairauspäivärahan saamista. … henkilön työskentely omavastuuajalla katkaisee omavastuuajan kulumisen. Saadakseen osasairauspäivärahan on työstä oltava siis kokonaan pois koko omavastuuajan (1+9 arkipäivää) ja vasta tämän jälkeen on mahdollista …
Kunnat ja hyvinvointialueet ennakoivat tälle vuodelle yli 420 miljoonan säästöjä
… enemmän kuin edellisvuonna (2022). Tiedot ilmenevät KT:n ajankohtaiskyselystä, joka toteutettiin vuodenvaihteessa … näkymää tulevaisuuteen, kertoo Juho Ruskoaho. KT:n ajankohtaiskysely lähetettiin kaikkiin Manner-Suomen … koko paikallishallinnon henkilöstöstä. Yhteenveto KT:n ajankohtaiskyselyn tuloksista (pdf) Yhteenveto KT:n …
Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi laeiksi sairausvakuutuslain, Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain sekä työeläkelakien muuttamisesta
… jo sairauspäivärahan omavastuuajalla ei estäisi omavastuuajan kulumista ja osasairauspäivärahan saamista. … henkilön työskentely omavastuuajalla katkaisee omavastuuajan kulumisen. Saadakseen osasairauspäivärahan on työstä oltava siis kokonaan pois koko omavastuuajan (1 + 9 arkipäivää) ja vasta tämän jälkeen on …

Usein kysyttyjä kysymyksiä henkilöstökertomuksen tunnusluvuista
… sellaiset henkilöt, jotka ovat olleet tuon 6 kuukauden ajan virkavapaalla ko. työnantajalta? Vai pitääkö … henkilö on virkavapaalla tasan 6 kuukautta tai lyhyemmän ajan, lasketaan hänet mukaan henkilöstömäärään, sillä … sellaiset henkilöt, jotka ovat olleet tuon 6 kuukauden ajan virkavapaalla ko. työnantajalta? Vai pitääkö …

Sote-uudistuksessa tarvitaan hallittua muutosta ja erillislainsäädäntöä palkkojen yhteensovittamiseksi
… ja viranhaltijoista noin 175 000 siirtyy uuden työnantajan palvelukseen. Tarvittavat henkilöstösiirrot on esitetty … kustannustasoa ei voida rajoittaa, on siirtymäajan oltava 5–10 vuotta, jotta taloudelliset vaikutukset … ja viranhaltijoista noin 175 000 siirtyy uuden työnantajan palvelukseen. Tarvittavat henkilöstösiirrot on esitetty …

Koulutussuunnitelma
… Muutokset koulutussuunnitelmaan ovat mahdollisia. Ajantasaiset tiedot löydät aina Koulutukset ja tapahtumat … alkaminen, webinaari * ** *** to 6.11.klo 12–16 Ajankohtaispäivä perusopetuksen esihenkilöille (OVTES B), … jaksotyöaika (SOTE-sopimus), webinaari 14.11. klo 10–14, Ajankohtaispäivä perusopetuksen esihenkilöille (OVTES …
Uuden eläinlääkintähuoltolain vaikutus kunnaneläinlääkäreiden palkkaukseen 1.11.2009 lukien
… valvonta- ja tarkastustehtäviin ja muihin työnantajan määräämiin viranomaistehtäviin, joita sisältyy … tehtäväkohtaiseen palkkaan. Eläinlääkärin työajan käyttö näihin tehtäviin selvitetään paikallisesti. a) … tehtäväkohtainen palkka määritetään terveysvalvonnan johtajana tai vastaavana eläinlääkärinä toimivan …