Haku
Hallitus päättää keskusjärjestötason asioista ja jaostot sopimuksista
KT:n toimielimiä ovat hallitus sekä kuntajaosto, hyvinvointialuejaosto ja yritysjaosto. KT:n hallitus vastaa erityisesti keskusjärjestötason asioista sekä KT:n talouden ja toiminnan johtamisesta. Jaostot edustavat omaa jäsenistöään. Niiden tehtävänä on sopia työ- ja virkaehtosopimuksista.
Perhevapaataulukoihin on koottu tietoa perhevapaista
Perhevapaataulukkoihin on tiivistetty tietoa eri perhevapaamuodoista, niiden myöntämisestä ja hakemisesta, ehdoista, pituudesta ja palkallisuudesta.
Sote-työnantajat kehittävät toimintaansa
KT:n Soteliiderit-hanke suunnattiin kaikille kunnille, sote-kuntayhtymille ja hyvinvointialueille. Kumppaneiden suuren määrän vuoksi hankkeen teemoja käsiteltiin vuosin 2019–2022 useammissa verkostoissa siten, että mukana kehitystyössä olivat kuntien, kaupunkien, kuntayhtymien ja uusien hyvinvointialueiden sote-johto, ylin johto ja HR-johto.
Ohjeita lääkärisopimuksen (LS) suoritekorvausjärjestelmän käyttöönoton tueksi (LS:n liite 1)
Lääkärisopimuksen liitteessä 1 tulee voimaan 1.1.2024 uusi suoritekorvausjärjestelmä. KT ja Lääkäriliitto ovat yhdessä tehneet ohjeet, jotka tukevat suoritekorvausjärjestelmän käyttöönotossa.
TS:n paikallinen järjestelyerä 1.4.2021 – ohjeet, esimerkit ja mallilaskuri
Teknisten sopimuksen (TS) paikallinen järjestelyerä tulee maksuun 1.4.2021 lukien. Paikallisen järjestelyerän kohdentamisesta ja neuvottelumenettelystä on määräykset TS:n allekirjoituspöytäkirjan 3 §:ssä. Ohjeita on annettu myös KT:n yleiskirjeessä 10/2020. KT on tehnyt kuntatyönantajille yksinkertaisen Excel-laskurin, joka tarjoaa yhden malliesimerkin siitä, miten paikallisen järjestelyerän kustannuksia voidaan laskea TS:ssa. Kuntatyönantajat voivat käyttää laskuria mallina räätälöidessään mahdollisia omia kustannuslaskureitaan.
Luettelot KT:n yleiskirjeistä 1996–1999
Vuosien 1996–1999 yleiskirjeistä on verkossa ainoastaan luettelot.