Haku
Työelämässä tarvitaan hyviä digitaitoja
Lähes kaikki palkansaajat käyttävät digitaalisia välineitä työssään, mutta käyttötavat vaihtelevat paljon. Jotta digitalisaatio ei kärjistäisi eroja korkean ja matalan osaamisen ammattien välillä, on tärkeä huolehtia kaikkien digiosaamisesta.
Kunta-alan sairauspoissaolot vähenivät vuonna 2019
Kuntatyöntekijät olivat poissa töistä oman sairauden takia keskimäärin 16,5 päivää vuonna 2019. Vaikka sairauspoissaolot kääntyivät laskuun, eivät ammattiryhmien väliset erot sairauspoissaoloissa ole kaventuneet. Tiedot perustuvat Työterveyslaitoksen Kunta10-tutkimukseen.
Kunta-alan tuloksellisuuskysely 2015
KT Kuntatyönantajat ja kunta-alan pääsopijajärjestöt toteuttivat tuloksellisuuskyselyn alkuvuonna 2015 Tavoitteena oli muodostaa aiempaa tarkempi kokonaiskuva tuloksellisuuden kehittämisestä kunta-alalla.