Haku
Väestöennuste vaikuttaa julkisiin palveluihin
Tilastokeskuksen tuoreimman väestöennusteen mukaan Suomessa on vuonna 2030 noin 760 000 alle 15-vuotiasta, jos syntyvyys pysyy nykytasolla. Määrä uhkaa pudota 2050-luvulla alle 700 000 nuoren.
Työmarkkinajärjestöt tuottivat laajan tietopaketin työelämästä Suomi.fi-palveluun
Kuinka usein palkka pitää maksaa? Miten työsuhteesta kertyy vuosilomaa? Entä missä tilanteissa työnantaja saa käyttää kameravalvontaa?
Verot nousevat maltillisesti, vaikka kuntatalouden näkymät heikkenevät
Kuntaliiton mukaan 46 kuntaa on päättänyt nostaa veroprosenttiaan vuodelle 2019. Korotus koskee 480 000 kuntalaista. Yleisimmin veroa korotetaan 0,5 prosenttiyksikköä.
Minna Karhunen on Kuntaliiton uusi toimitusjohtaja
Suomen Kuntaliiton hallitus valitsi Minna Karhusen uudeksi toimitusjohtajakseen 21.11.2018. Nykyinen toimitusjohtaja Jari Koskinen jättää tehtävänsä helmikuun 2019 lopussa.
Työn imua koetaan muutospyörteissäkin
Yli kolmannes kuntien työntekijöistä oli kohdannut työssään viimeisen puolen vuoden aikana rakenteellisia muutoksia ja joka viidennen työn sisältö oli muuttunut. Silti kolme neljästä koki työn imua useita kertoja viikossa, käy ilmi Työterveyslaitoksen tuoreesta kyselytutkimuksesta.
Kaupunginorkesterien soitin- ja pukukorvaukset sekä mediapalkkiot (radio- ja televisiointi, striimaus, tiedotustoiminta) 1.12.2018 lukien
Kunnallinen työmarkkinalaitos ja Suomen Muusikkojen Liitto ry ovat sopineet soitin- ja pukukorvauksista 1.12.2018–30.11.2019 liitteestä 1 ilmenevällä tavalla sekä mediapalkkioista 1.12.2018–30.11.2019 liitteestä 2 ilmenevällä tavalla.