Isompiin pöytiin – KT:n vaiheet 2000–2024

Miten Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT on kasvattanut vaikutusvaltaansa 2000-luvulla? Kuinka KT on menetellyt vaikeissa työtaisteluissa?
Toimittaja Ville Miettisen kirjoittama historiikki Isompiin pöytiin – KT:n vaiheet 2000–2024 kuvaa Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n toimintaa tällä vuosituhannella.
Elävästi kirjoitettu teos kertoo, miten KT on neuvotellut, vaikuttanut ja uudistunut vuosien varrella osaksi yhteiskunnan keskeisiä päätöksentekopöytiä. Kirja sisältää paljon historiallisia valokuvia työmarkkinoiden tiukoista hetkistä.
Työmarkkinakriisejä ja neuvottelujen solmukohtia
Kirja käy läpi 2000-luvun keskeisiä työmarkkinakäänteitä, kuten lääkärilakko vuonna 2001, Tehyn joukkoirtisanoutumisuhka vuonna 2007 ja kunta- ja hyvinvointialan pitkät sopimusneuvottelut vuonna 2022. Kirjoittaja avaa sitä, millaisten haasteiden ja ratkaisujen kautta KT on rakentanut kunta- ja hyvinvointialalle työrauhaa ja sopimuksia sekä valvonut työnantajien etuja.
Kunta- ja sote-uudistusten vuosikymmenet
Historiikki seuraa tiiviisti myös suuria rakenteellisia uudistuksia, kuten Paras-hanketta, kuntauudistusta ja sote-uudistusta.
Erityisesti hyvinvointialueiden perustaminen vaikutti merkittävästi KT:n asemaan. Teoksessa kuvataan, miten KT irtaantui Kuntaliitosta ja vakiinnutti roolinsa itsenäisenä työnantajaorganisaationa.
Työelämän kehittäjä ja asiantuntijatyön tuki
KT tunnetaan työmarkkinoiden neuvotteluosapuolena ja keskusjärjestönä, mutta kirja nostaa esiin myös sen pitkäjänteisen työn työelämän kehittäjänä.
Mukana on katsaus KT:n koulutustoimintaan, viestintään ja verkostoyhteistyöhön. Esimerkiksi palkkatasa-arvon edistäminen, työperäisen maahanmuuton tukeminen ja koronakriisiin vastaaminen kuvataan osana KT:n asiantuntijatyötä.
Vaikuttaminen, muutokset ja muistohetket
Kirja antaa äänen KT:n johdolle eri vuosikymmeniltä ja tarjoaa näkymän työmarkkinoiden kulissien taakse. Mukana on in memoriam -muistokirjoitus pitkäaikaisesta KT:n valtuuskunnan puheenjohtajasta Kirsi-Marja Lievosesta sekä henkilökuvia johtajista ja päätöksentekijöistä, jotka ovat vaikuttaneet KT:n suuntaan.
Kirjoittaja: Ville Miettinen
Visuaalinen suunnittelu: Jyri Öhman/Kilda
Tuotanto: KT:n viestintä