Hanki Linja-tunnukset
KT:n syksyn koulutuksiin ilmoittaudutaan Linja-tunnuksilla. Samoilla tunnuksilla pääsee näkemään koulutuksen esitysdiat sekä tallenteet. Kirjautuneena käyttäjänä voi myös itse peruuttaa koulutuksiin ilmoittautumisen.
- Hanki tunnukset sähköpostilla: toimisto@kt.fi
3 myyttiä aikuiskoulutustuesta: Aikuiskoulutustuki ei ole mikään luksustuote
(20.9.2023) Hallituksen aikeena on lakkauttaa aikuiskoulutustuki, mikä huolestuttaa kunta- ja hyvinvointialuetyönantajia. Esitys perustuu virheellisiin käsityksiin, kirjoittaa Mertzi Bergman.

Työmarkkinauutisia medioissa

KT-lehden 3/2023 teemana nuoret työntekijät
Kesäkuussa ilmestyneessä KT-lehdessä 3/2023 kerrotaan muun muassa, kuinka Kymenlaakson hyvinvointialueella ja Lahden kaupungissa houkutellaan nuoria työntekijöitä töihin uusin keinoin.
KT-lehti 2/2023: Julkisen työn arvo
Pohteen johtaja Ilkka Luoma muistuttaa, että sote-uudistuksen perimmäinen tavoite on palvelujen tasa-arvon lisääminen. Espoon kirjastopalveluiden johtaja Ritva Nyberg tuo esille, että kirjastot lisäävät demokratiaa. KT:n johtava työelämän kehittämisen asiantuntija Niilo Hakonen kertoo, että koko hyvinvointivaltiomme perustana on hyvin tehty työ kunta- ja hyvinvointialueilla.