Lausunto 6/10/2015 27.1.2015 KT Kuntatyönantajien (KT) lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi KT katsoo, että sote-lakiluonnos antaa hyvät edellytykset kunta-alan omalle palvelutuotannolle ja mahdollistaa työrauhan koko julkiselle sote-alalle. On myös ensisijaisen tärkeää, että palvelussuhdeturvaa ei kirjata lopulliseen lakiin. KT kiinnittää huomiota ns. voimaanpanolain 8 §:n mukaisen siirtyvän henkilöstön määritelmän laajuuteen ja huomauttaa, että voimaanpanolain aikataulu jättää yhteistoimintamenettelyjen käymiselle erittäin lyhyen ajan. Lainsäädäntöön on kirjattava, että työnantajayhteenliittymistä johtuvat palkkaerot ovat hyväksyttävä syy erisuuruisille tehtäväkohtaisille palkoille samasta tehtävästä.
Lausunto 220/10/2014 12.1.2015 Lausunto hallituksen esityksestä metropolihallintoa koskevaksi lainsäädännöksi Metropolihallinnosta muodostuu uusi noin 500 henkilön työnantaja. KT Kuntatyönantajat muistuttaa, että työnantajamuutostilanteet aiheuttavat aina usealle vuodelle ulottuvan palkkojen ja muiden palvelussuhteen ehtojen harmonisointitarpeen. Jos lainsäädännöllä ei ohjata palvelussuhteiden ehtojen harmonisointia, aiheutuu metropolihallinnon muodostamisesta merkittäviä ylimääräisiä ja tarpeettomia henkilöstökustannuksia. Lainsäädäntöön on kirjattava, että työnantajayhteenliittymistä johtuvat palkkaerot ovat hyväksyttävä syy erisuuruisille tehtäväkohtaisille palkoille samasta tehtävästä, ja lainsäädäntöteitse on annettava mahdollisuus varata harmonisointiin riittävästi aikaa.
Tiedote 11.9.2023 Työmarkkinakeskusjärjestöjen kannanotto työttömyysvakuutusmaksuista pääministeri Petteri Orpon hallitukselle Hallitus on ilmoittanut valmistelevansa lakiesityksiä, jotka toteutuessaan supistavat merkittävästi Työllisyysrahaston rahoitusvastuulla olevia menoja. Tästä seuraisi paine alentaa työttömyysvakuutusmaksuja.
Tiedote 15.9.2022 Työmarkkinakeskusjärjestöt: Yritykset ja työpaikat mukaan energiansäästökampanjaan Yritysten ja muiden organisaatioiden on tärkeää tarttua henkilöstönsä kanssa kaikkiin keinoihin, joilla pystymme itse helpottamaan akuuttia energia-ahdinkoa. Työnantajat ja ammattijärjestöt kehottavat jäseniään liittymään 10.10. käynnistyvään kansalliseen Astetta alemmas -kampanjaan.
Tiedote 27.6.2022 Työmarkkinakeskusjärjestöt vetoavat syrjimättömän työelämän puolesta Tasa-arvoinen, yhdenvertainen ja monimuotoinen työelämä on suomalaiselle yhteiskunnalle välttämättömyys. Syrjimättömyyden tulisi olla kaikissa työyhteisöissä itsestäänselvyys.
Tiedote 24.3.2022 Työmarkkinajärjestöiltä yhteinen keskustelualoite digitalisaation vaikutuksista työpaikoilla Työmarkkinajärjestöt (Akava, EK, Kirkon työmarkkinalaitos, KT, SAK, Suomen Yrittäjät, STTK ja Valtion työmarkkinalaitos) ovat yhdessä laatineet aloitteen työpaikoilla käytävään keskusteluun digitalisaatiosta. Keskustelualoitteessa ehdotetaan neljää teemaa vuoropuhelun aiheiksi.
Tiedote 16.3.2022 Venäjän hyökkäys Ukrainaan ei oikeuta syrjintään työpaikoilla Tunteet ovat työpaikoilla pinnalla. Vahva auttamisen halu on hyvä asia, mutta myös pelko ja viha voivat nousta esiin. Tämä on tilanteen vakavuuden huomioiden ymmärrettävää, mutta ei oikeuta syrjivään käytökseen.
Blogi 10.11.2021 Valta ja vastuu puuttua epäkohtiin työyhteisössä Jokaisella on vastuu siitä, että työyhteisö ja -kulttuuri on tasa-arvoinen ja turvallinen. Erityisesti vastuu kuuluu niille ihmisille, joilla on sosiaalisia etuoikeuksia. Kaikilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia puuttumiseen. Johto ja esihenkilöt ovat työnantajan edustajina keskeisessä roolissa.
Tiedote 19.2.2021 Työmarkkinakeskusjärjestöt: Työ- ja opiskeluperusteinen maahanmuutto tukemaan Suomen kestävää kasvua Työmarkkinakeskusjärjestöjen (EK, KT, SAK, Akava ja STTK) mielestä Suomi tarvitsee työ- ja opiskeluperusteiseen maahanmuuttoon uuden kunnianhimon tason. On tärkeää, että koronaepidemian jälkeen pääsemme nopeasti mukaan kestävään kasvuun.
Blogi 20.1.2021 Edunvalvonta korostuu tänä vuonna Työmarkkinavuosi on lähtenyt niin kunta-alan kuin keskusjärjestöjen osalta vilkkaasti liikkeelle. Suomen suurimman työmarkkinatoimialan, kunta-alan, sopimusjärjestelmässä on tällä hetkellä yli 30 pysyvää ja sopimuskaudelle asetettua KT:n vetämää neuvotteluryhmää, joissa ovat edustettuina KT:n ja pääsopijajärjestöjen neuvottelijat.
Tiedote 30.11.2020 Työllisyyttä parantavaa ratkaisua olisi tarvittu Työmarkkinakeskusjärjestöjen neuvotteluissa toimista ikääntyneiden työllisyyden edistämiseksi ei saavutettu ratkaisua.
Tiedote 27.11.2020 Yhteinen vetoomus: Työterveyden mukaanotto on avain koronarokotusten onnistumiseen Koronarokotusten tehokas läpivienti edellyttää julkisen ja yksityisen terveydenhoidon resurssien yhdistämistä.