På svenska
Ohje
OVTES

OVTES:n paikallinen järjestelyerä 1.4.2021

Paikallinen järjestelyerä toteutetaan 1.4.2021. Paikalliseen järjestelyerään käytetään 0,8 % laskettuna OVTES:n piiriin kuuluvien palkkasummasta mahdollisimman tavanomaiselta kuukaudelta (esimerkiksi maaliskuu). Ammatillisten oppilaitosten osio C:n opetushenkilöstön paikallinen järjestelyerä on 0,4 prosenttia kyseisen liitteen henkilöstön palkkasummasta.

Huhtikuun alussa toteutettava paikallinen järjestelyerä kohdennetaan allekirjoituspöytäkirjan 3 §:n mukaan ensisijaisesti paikallisten palkkausjärjestelmien edelleen kehittämiseen, paikallisten palkkausepäkohtien korjaamiseen sekä tuloksellisuutta edistävien toimintojen ja tehtävien uudelleenjärjestelyjen tukemiseen. Samalla huolehditaan siitä, että johto- ja esimiesasemassa sekä muiden palkkahinnoittelun ulkopuolella olevien palkkaus on oikeassa suhteessa heidän alaistensa tai verrokkiryhmien palkkaan nähden.

Järjestelyerän laskentaan liittyviä ohjeita

Paikallista järjestelyerää voidaan jakaa tehtäväkohtaisiin palkkoihin ja/tai henkilökohtaisiin lisiin.

Tehtäväkohtaisten palkkojen osalta korotukset tehdään yleensä joko

a) jakamalla erä euromääräisinä (epätasaisina tai tasaisina) korotuksina

tai

b) yleiskorotusluonteisesti eli kaikkien palkkoja korotetaan samalla prosentilla (ei suositeltava jakotapa)

Kummassakin tapauksessa halutun kustannusvaikutuksen aikaansaamiseksi on huomattava, että tehtäväkohtaisiin palkkoihin tehty korotus nostaa ylituntipalkkioita ja lisätyön korvausta vuosityöaikajärjestelmässä, mutta ei korota henkilökohtaisten lisien vuosidonnaisia osia eikä muita ns. ei-automaattisia lisiä. Kunnassa tulee selvittää näiden palkanosien osuus kokonaisansioista, jotta oikea korotusprosentti tai euromäärä voidaan laskea.

Esimerkki: 1.4.2021 paikallinen järjestelyerä 0,8 %. Puolet järjestelyerästä käytetään tehtäväkohtaisiin palkkoihin.

Tehtäväkohtaisten palkkojen palkkasumma

250 000

Ylituntien/vuosityöajan lisätyön euromäärä

30 000

Korottuvien palkanosien summa

280 000

+ henkilökohtaisten lisien vuosidonnaiset osat ym. ei-automaattiset lisät*

45 000

= Kokonaisansioiden palkkasumma

325 000

josta 0,4 % järjestelyerä

1 300,00

*) rekrytointilisä (jos euromääräinen), kehitysalue- ja syrjäseutulisät, luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun palkkiot, koulukohtaiset palkkiot ja muut palkkaliitteessä määritellyt euromääräiset palkkiot

a) Tehtäväkohtaisia palkkoja korotetaan euromääräisesti

Jaettavasta euromäärästä tulee vähentää korotuksen heijastuminen ylituntipalkkioihin ja vuosityöaikajärjestelmän lisätyöhön eli tehtäväkohtaisten palkkojen summa jaetaan korottuvien palkanosien eli tehtäväkohtaisten palkkojen, ylituntipalkkioiden ja lisätyön summalla ja kerrotaan osamäärä kokonaisansioista lasketun järjestelyerän euromäärällä.

 

250 000

 

 

 

x 1 300,00

= 1 160,71

 

280 000

 

 

 

 

eli kun tehtäväkohtaisia palkkoja korotetaan 1 160,71 €, kokonaisansioiden palkkasumma korottuu 1 300,00 €.

b) Tehtäväkohtaisia palkkoja korotetaan samalla prosentilla

Tehtäväkohtaisten palkkojen korotusprosentti saadaan jakamalla kokonaisansioista lasketun järjestelyerän euromäärä korottuvien palkanosien eli tehtäväkohtaisten palkkojen, ylituntipalkkioiden ja lisätyön summalla eli  

 

1 300,00

 

 

 

x 100

= 0,46 %

 

280 000

 

 

 

 

eli kun tehtäväkohtaisia palkkoja korotetaan 0,46 % kokonaiskustannukseksi tulee 0,4 %

Lisäksi on huomattava, että ne henkilökohtaiset palkanlisät ja siirtymäkauden lisät (esim. osio B 26 § ja 27 §), jotka pienenevät tehtäväkohtaisen palkan nousua vastaavasti, lisäävät korotusvaraa vastaavalla euromäärällä (vähennettynä ylituntipalkkioiden/lisätyön nousun vaikutuksella).  

Mikäli kokonaisansioista lasketun erän rahamäärä käytetään henkilökohtaisiin lisiin, tulee euromäärä käyttää vähentämättömänä (esimerkissä 1 300,00 €), sillä henkilökohtaisten lisien korotukset eivät heijastu muihin palkkatekijöihin. Poikkeuksen tähän tekee vuosityöaikajärjestelmä, jossa henkilökohtaisen lisän korotus heijastuu lisätyön palkkasummaan. Heijastusvaikutus tulee ottaa huomioon kokonaiskustannuksessa.

Opetus- ja sivistystoimen palvelussuhdeasiat

Sähköposti:
ovtes@kt.fi