Haku
Janakkala, Joensuu ja Vantaa kisaavat kehittämistuesta
Janakkala, Joensuu ja Vantaa on valittu jatkoon kuntien toimintaa kehittävässä Klash-haastekilpailussa, jossa etsitään ratkaisuja kuntien esiintuomiin ongelmiin.
Kuntatyönantajan sosiaalivakuutusmaksut ja eläkemaksut vuodelle 2019 vahvistettu
Kuntatyönantajien sairausvakuutusmaksu ja työttömyysvakuutusmaksu laskevat hieman. Työnantajan palkkaperusteinen eläkemaksu on keskimäärin 17,25 prosenttia.
Tavoitteena vakaa ja ennustettava kunta- ja maakuntatalous
KT Kuntatyönantajien ja kunta-alan pääsopijajärjestöjen tavoite on, että tulevalla hallituskaudella varmistetaan kuntien ja mahdollisten maakuntien talouden vakaa ja ennustettava kehitys.
Hallitusohjelmaan tavoitteeksi hyvinvoivat, tulokselliset työyhteisöt sekä paremmat palvelut
Kunta-alan työmarkkinaosapuolet ovat tulevalla hallituskaudella yhä valmiita edistämään työhyvinvoinnin ja tuloksellisuuden parantamista. Pitkäjänteinen kehittäminen edellyttää vakaata ja ennustettavaa kuntataloutta.
Tammikuun paikallisen järjestelyerän käytöstä sovittiin yhteisymmärryksessä
Kunta-alalla oli käytettävissä 1. tammikuuta 2019 paikallinen järjestelyerä monen vuoden tauon jälkeen. Erä koski kaikkia sopimusaloja ja yli puolet henkilöstöstä sai sitä.
Hallitusohjelman täytyy tukea työmarkkinakierrosta
Säätytalon hallitusneuvotteluissa eletään ratkaisuvaiheita. Myös työmarkkinajärjestöjen huomio kohdistuu tällä hetkellä mitä suurimmassa määrin hallitusneuvotteluihin. On selvää, että tulevankin hallituksen ohjelmalla on suuri merkitys suomalaiseen työelämään ja työmarkkinoihin.
Onni oppia, ilo osata! -tapahtuma
Sitra ja kymmenet yhteistyökumppanit ovat yhdessä rakentaneet keskustakirjasto Oodiin päivän, joka käsittelee elinikäistä oppimista laaja-alaisesti ja kattavasti. Elinikäisessä oppimisessa on kyse sivistyksestä, uudistumiskyvystä, osallisuudesta, hyvinvoinnista, kilpailukyvystä ja taloudellisesta kestävyydestä.
Häiritsevä palaute -sivusto antaa ohjeita ja tukea vihapuheen käsittelyyn
Uusi Häiritsevä palaute -verkkosivusto tarjoaa apua työhön liittyvän kuormittavan palautteen käsittelyyn ja ennaltaehkäisyyn. Sivusto korostaa, että häiritsevä palaute ei ole yksittäisen työntekijän ongelma, vaan koskee koko organisaatiota.
Kunta-alan yt-neuvottelujen määrä kääntyi kasvuun
Useassa kunnassa kamppaillaan vaikean taloustilanteen kanssa. Tämä näkyy muun muassa yt-neuvottelujen määrissä.
Neuvottelut ja tiivis edunvalvonta leimasivat KT:n vuotta 2018
Juuri julkaistu vuosikertomuksemme kertoo, miten KT hoiti kuntatyönantajien edunvalvontaa vuonna 2018. Sopimusneuvotteluissa saavutettiin neuvottelutulos helmikuussa. Lisäksi vaikutimme yli sadassa työryhmässä.