Haku

Kunta-alalle kolmivuotinen sopimusratkaisu 2022–2025
… kolmivuotinen sopimusratkaisu 2022–2025 Kunta-alan sopimus- ja neuvottelujärjestelmä osoitti toimivuutensa erittäin haastavissa olosuhteissa, kommentoi toimitusjohtaja Markku Jalonen kunta-alalle 8. kesäkuuta saavutettua … sopimuskorotusten taso ilman kehittämisohjelmaa vuosina 2023–2024 on sidottu niin sanottuun yleiseen linjaan. Vuonna …

Perusopetuksessa työskentelee henkilöstöä enemmän kuin koskaan
… on kasvanut 11 000:lla. Eniten on kasvanut koulunkäyntiä ja oppimista tukevan henkilöstön määrä, mutta myös … on kasvanut. Kymmenessä vuodessa esimerkiksi koulunkäynninohjaajien määrä on puolitoistakertaistunut ja … kasvanut, sillä erityistä ja tehostettua tukea sai vuonna 2023 noin joka neljäs peruskoulun oppilas. Kaikkiaan kuntien …

Yhteistoiminnan rakenteet hyvinvointialueilla kehittymässä hyvälle mallille
… Uutinen 6.10.2023 Yhteistoiminnan rakenteet hyvinvointialueilla … siirtymisen valmisteluvaiheessa tiukka aikataulu ja kiire vaikeuttivat yhteistoimintaa. Osana valtakunnansovittelijan sovintoratkaisua asetettiin sopimuskauden ajaksi KT:n ja …

KT-lehti numero 6/2023 on ilmestynyt: lisää tuottavuutta työtä kehittämällä
… Uutinen 15.12.2023 KT-lehti numero 6/2023 on ilmestynyt: lisää … Tuoreessa lehdessä keskitytään työn tuottavuuteen ja kehittämiseen kunnissa ja hyvinvointialueilla. Lehdessä kerrotaan tunnelmia …

Työkaveruus vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta
… Uutinen 14.2.2023 TYÖ2030-ohjelman Työkaverikysely Työkaveruus vahvistaa … tunnetta Työpaikat ovat tärkeitä kohtaamispaikkoja kaverisuhteiden solmimiselle. Suomalaiset arvioivat, että … elämässä. Työpaikalla on tärkeä merkitys sosiaalisuudelle ja monille työpaikka on avannut koko elämän kestäviä …

Julkisen talouden ongelmat jatkuvat
… Uutinen 12.5.2021 Julkisen talouden ongelmat jatkuvat Vaikka valtiovarainministeriö ennustaa talouskasvun … taloudellisessa katsauksessaan, että talous alkaa toipua koronapandemiasta vasta vuoden 2021 loppupuolella. Ennuste … talous jää kuitenkin edelleen alijäämäiseksi. Vuosina 2023–2025 julkisen talouden alijäämä pienenee vähitellen …

Soteliiderit kehitti sote-työtä yhteistyössä muiden ESR-hankkeiden kanssa
… tavoitteena oli verkostoitua muiden sosiaali- ja terveysministeriön saman rahoituslähteen hankkeiden … uudistumista. Puolivälissä hanketta vuoden 2020 keväällä koronaepidemian vuoksi teknologian ja digitaalisuuden … tuloksista tarkemmin Tampereen yliopiston sivuilla > 24.1.2023 … Soteliiderit-hankkeen tavoitteena oli verkostoitua …

Hyvinvointialueiden vuokratyövoiman ja ostopalvelujen kustannukset kasvussa
… Tiedote 19.12.2023 Hyvinvointialueiden vuokratyövoiman ja ostopalvelujen … tekemään kyselyyn. Hyvinvointialueiden vuokratyöhön ja ostopalveluihin käyttämät summat ovat kasvussa. Näin …

Teknologia muovaa työn sisältöä kunta- ja hyvinvointialalla
… Tiedote 21.3.2024 Teknologia muovaa työn sisältöä kunta- ja hyvinvointialalla Työelämässä on käynnissä murros, jossa teknologia muuttaa töiden sisältöä. Kunta- ja hyvinvointialalla työmarkkinaosapuolet selvittävät … murroksen seurannasta, jonka ensimmäiset tulokset vuoden 2023 selvityskierrokselta ovat valmistuneet. Seurannasta …

Työllisyystavoitteen toteuttaminen jatkovalmistelun varassa
… Tiedote 30.4.2021 Työllisyystavoitteen toteuttaminen jatkovalmistelun varassa Hallitus teki puoliväliriihessään … uudistamistarpeista. Kunnista ei saa tulla koronaelvytyksen laskun maksajia Julkisen talouden alijäämä … budjettikehyksen ensi vuonna noin 900 miljoonalla ja vuonna 2023 noin 500 miljoonalla eurolla. – Hallitus on lisännyt …