Haku

HUSin henkilöstön jaksaminen säilynyt hyvänä koronasta huolimatta
HUSin henkilöstö on kokenut saaneensa tukea ja jaksavansa hyvin vaikean koronavuoden aikana. Tiedot käyvät ilmi vuoden 2020 henkilöstötutkimuksesta.

Työvoima- ja työllisyyspalveluja on vahvistettava ennen eläkeputken poistoa
KT pitää myönteisenä työttömyysturvan lisäpäiväoikeuden poistamista. Työvoima- ja työllisyyspalveluja on kuitenkin vahvistettava ennen eläkeputken poistamista. Uudistuksen kustannuksia on myös korvattava kunnille.

Ohjeita korona-ajan paikalliseen sopimiseen
Paikallinen sopiminen on osa työnantajan työkalupakkia myös korona-aikana. KT ja kunta-alan pääsopijajärjestöt sopivat 4. maaliskuuta yhteisistä ohjeista paikalliseen sopimiseen pandemian aikana. Paikallinen sopiminen osana työnantajan työkalupakkia varmistaa kuntaorganisaation toimintakykyä koronapandemian aikana.
Koronapandemia jättää talouteen pysyviä jälkiä
Koronapandemia on merkittävin makrotalouteen vaikuttava tekijä myös 2021, arvioi Kuntarahoitus vuoden ensimmäisessä markkinakatsauksessaan. Kuntien on katsottava taloudessaan korona-aikaa pidemmälle ja löydettävä keinoja rakenteellisten ongelmien korjaamiseen.

Digitalisaatio ja työn murros -hanke etsii käytännön digioivalluksia kunnista
Kuinka digitalisaatio muuttaa kuntatyötä? Missä ja miten muutos näyttäytyy? KT Kuntatyönantajien ja Kuntaliiton yhteishankkeessa “Digitalisaatio ja työn murros” etsitään parhaillaan digitalisoitumista oivaltavasti hyödyntäviä esimerkkejä kuntakentältä.

KT-lehti on ilmestynyt – teemana talous
Tuoreessa KT-lehdessä keskitytään kuntien ja hyvinvointialueiden talouteen. Kerromme esimerkiksi, miten Pirkanmaan hyvinvointialueella ja Jyväskylän kaupungissa on onnistuttu tekemään järkeviä säästöjä ja Sotkamossa on poistettu jonot terveyskeskukseen.

Webinaari työnantajille: Tarvitsetko tietoa uudistuneesta työlupaprosessista?
Mietitkö kansainvälisten osaajien rekrytointia? Tiedätkö, millainen on työntekijän oleskelulupaprosessi? KT:n ja Migrin maksuttomasta webinaarista saat vinkkejä sujuvaan työlupaprosessiin.

Poliittiset lakot ovat kohdistuneet myös julkisen alan palveluihin
SAK ja sen liitot ovat järjestäneet kuluvan syksyn aikana poliittisia mielenilmaisuja ja lakkoja, jotka ovat kohdistuneet myös kuntiin ja hyvinvointialueisiin. KT antaa tarvittaessa ohjeita niille työnantajille, jotka joutuvat työtaistelutoimien kohteeksi.

Avaintan KT-kelpoisille jäsenyrityksille suositellaan KT:n jäsenyyttä
KT:n tavoitteena on, että kaikki Avaintan KT-jäsenkelpoiset eli kuntien ja hyvinvointialueiden omistamat yritykset liittyisivät KT:n yritysjäseniksi. Tätä tavoitetta tukevat myös henkilöstöä edustavat kunta- ja hyvinvointialan pääsopijajärjestöt sekä Avainta ry.

30.4. mennessä liittyneet KT:n yritysjäsenet ehtivät mukaan vaikuttamaan yritysjaoston edustajakokoukseen
KT:n jäsenyritysten asioista eivät päätä kunta- tai hyvinvointialuejaosto, vaan yrityksillä on oma jaostonsa KT:n hallinnossa. Nykyinen yritysjaosto on toiminut vuodesta 2021. Jaostoon valitaan uudet jäsenet toukokuussa.