Haku
Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimistä annettujen direktiivien täytäntöönpanoa koskevaksi lainsäädännöksi
… Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelimistä annettujen direktiivien … KT pitää hallituksen esityksen tavoitteita yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden edistämisestä lähtökohtaisesti … ja esityksessä erityisesti käsittelyaikojen kohtuullisuudella on työnantajille merkittävä vaikutus. …
Strategian tavoitteena on tukea jäsenten menestystä työnantajina
… Vision mukaan KT on aktiivisesti vaikuttava työelämän uudistaja. KT:n toimintaa ohjaa strategia, jonka hallitus … Vision mukaan KT on aktiivisesti vaikuttava työelämän uudistaja. Strategiaa toteutetaan tavoitteiden kautta Strategiassa kuvataan, miten KT uudistaa työelämää ja tukee jäsentensä onnistumista …
Ehdotus uudeksi valmiuslaiksi, työryhmän mietintö
… 27.2.2026 Oikeusministeriölle VN/5137/2022-OM-229 Ehdotus uudeksi valmiuslaiksi, työryhmän mietintö KT:n lausunto on julkaistu kokonaisuudessaan Lausuntopalvelu.fi:ssä. I OSA. Yleiset säännöt ja … lakiin on pyritty kokoamaan ainoastaan sellaiset toimivaltuudet, jotka ovat välttämättömiä sen tarkoituksen …
KT-lehti on ilmestynyt – tutustu uudistuneeseen lehteen!
… Uutinen 27.2.2026 KT-lehti on ilmestynyt – tutustu uudistuneeseen lehteen! Ensimmäinen uudistunut numero (1/2026) ilmestyi 27.2. Myös lehden … Ensimmäinen uudistunut numero (1/2026) ilmestyi 27.2. Myös lehden teemana on uudistuminen. Lehti sisältää asiaa muun muassa …
Hallitus päättää keskusjärjestötason asioista ja jaostot sopimuksista
… Hallitus käyttää päätösvaltaa työmarkkinakeskusjärjestölle kuuluvissa asioissa. Tällaisia asioita ovat muun muassa työmarkkinakeskusjärjestöjen sopimukset ja … lainsäädännön valmistelu henkilöstöjohtamisen, tuloksellisuuden ja työelämän kehittäminen kansainvälinen yhteistyö …
Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta
… lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta Yleistä Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää … lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta. Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT kiittää mahdollisuudesta lausua asiasta. Esitysluonnos perustuu pääministeri …
Jäsenmaksut
… Jäsenmaksut KT:n menot peritään jäsenyhteisöiltä. Maksuosuus määräytyy jäsenyhteisön viimeisimmässä vahvistetussa … suhteessa KT:n jäsenyhteisöjen koko palkkasummaan. Maksuosuuksista voidaan periä ennakkoa. Uusi jäsenyhteisö suorittaa ensimmäisenä jäsenyysvuotenaan …
Tärkeissä töissä - Reilu AI: Onko tekoälyn käyttö työyhteisössäsi yhdenvertaista?
… 16.4.2026 kello 9–10.00 . Tekoäly voi vahvistaa yhdenvertaisuutta tai kaventaa sitä. Reilu AI -itsearviointityökalu … tarkoitettu kaikille henkilöstöryhmille, sillä yhdenvertaisuuden edistäminen on koko organisaation yhteinen asia. Työkalu perustuu Tekoäly yhdenvertaisuuden edistäjänä tutkimushankkeeseen, …
Jatkuvan oppimisen verkosto: Pelastaako epämuodollinen oppiminen työelämän?
… 4.5.2026 kello 14-15.30 Paikka: webinaari Ohjelma: Yhä suurempi osa oppimisesta tapahtuu epämuodollisesti – työn arjessa, vuorovaikutuksessa ja … tutkimus ja OECD:n linjaukset kertovat oppimisen tulevaisuudesta Miten HR ja esihenkilöt voivat tunnistaa, tukea ja …
Paikallisen järjestelyerän kustannuslaskennan periaatteet
Webinaari järjestetään keskiviikkona 22.4.2026 klo 9–10.
Koulutus on kohdennettu kunnille, kuntayhtymille, hyvinvointialueille, hyvinvointiyhtymille ja yrityksille