Haku
Irtisanomiseen riittää jatkossa asiallinen syy
… syy. Työsopimuslaista poistuu vaatimus asiallisesta ja painavasta syystä. Eduskunta hyväksyi 19. joulukuuta muutoksia … ja helpottaa työnantajan mahdollisuuksia työllistää. Tavoite madaltaa irtisanomiskynnystä sisältyy … KT toi lainvalmistelussa esille, että vastaavat muutokset tulisi tehdä myös viranhaltijalakiin. …
Luottamushenkilö- ja -edustajapäivät 8.–9.2.2026
Kunta-alan näyttelijöiden työehtosopimuksen koulutussopimuksen (liite 6) 4 §:n mukaan teatteri voi lähettää luottamusedustajana, varaluottamusedustajana ja/tai työsuojeluvaltuutettuna toimivan näyttelijän osapuolten hyväksymiin koulutustilaisuuksiin kuukausipalkkaa vähentämättä. Koulutukseen osallistumisessa tulisi huomioida, että aika on näyttelijälle palkalliseen työvapaaseen rinnastuvaa aikaa.
Työhyvinvoinnilla tuloksellisuutta – mitä kunta voi tehdä?
… sekä parempaa palvelua. Julkisen talouden kestävyysvaje, väestön ja henkilöstön ikääntyminen, työn kuormitus ja uhkaava pula osaavasta työvoimasta ovat osaltaan leimanneet … esiin mm. seuraavat asiat: 1.1.2011 tuli voimaan sairausvakuutuslain 13 §:n 5 momentin muutos, jonka mukaan ennalta …
Hyvinvointialan yleisen virka- ja työehtosopimuksen (HYVTES) paikallinen erä 1.11.2025 0,4 %
… järjestelyerän laskeminen Paikallinen erä 0,4 % lasketaan tavanomaisen kuukauden palkkasummasta, jossa on huomioitu … kohdentuminen sekä järjestelyerien käytön kustannusvaikutus. Teknisen alan liite 7 Selvityksestä tulee käydä … kohdentuminen sekä järjestelyerän käytön kustannusvaikutus. KUNTA- JA HYVINVOINTIALUETYÖNANTAJAT KT …
Luonnos hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi hankintatietovarannosta ja siihen liittyviksi laeiksi
… että pysyviä kustannuksia. Kustannukset vaikuttavat olevan kokonaisuudessaan hallituksen esityksen … olisivat riittämättömiä. Lakisesityksessä toimittamisvelvoitteen voimaantulo määräytyisi laskun tositepäivän … sopimuksissa ei ole asiaa voitu huomioida. Toimittamisvelvoitteen voimaatulopäivämäärän tulisi ottaa huomioon …
Hallitus esittää lisää joustoa määräaikaisiin työsopimuksiin
… työsopimus olisi päättymässä ja työnantaja harkitsisi palkkaavansa lisää työntekijöitä kyseiseen tai vastaavaan tehtävään. Velvollisuus työn tarjoamiseen kestäisi … kokonaiskestosta ja olisi enintään neljä kuukautta. Tavoitteena on turvata työsuhteen jatkuvuutta ja estää …
Mervi Itkonen KT:n viestintäjohtajaksi
… Mervi Itkonen . Itkonen on toiminut KT:ssa johtavana viestintäasiantuntijana ja viestintäpäällikkönä … Mervi Itkonen . Itkonen on toiminut KT:ssa johtavana viestintäasiantuntijana ja viestintäpäällikkönä …
Uuden tasopalkkajärjestelmän toimeenpano alkaa hyvinvointialueilla ja hyvinvointiyhtymissä
… alkaa palkkaustyöryhmien perustamisella. Muutoksen toteuttavat paikallisella tasolla työnantajan ja palkansaajien … pääsopijajärjestöjen luottamusedustajista. Henkilöstöä edustavat pääsopijajärjestöt nimeävät ryhmään omat … ja neuvottelee niistä sopimusratkaisuissa todetulla tavalla. Paikallinen palkkaustyöryhmä kokoontuu …
Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle Kansaneläkelaitoksen tietojenvaihtoa koskevan lainsäädännön muuttamiseksi
… Huomioiden hallintolakiin perustuva viranomaisen selvitysvelvollisuus ja asian ratkaisupakko, KT pitää tärkeänä, … järjestelmää nykytilaan verrattuna. KT pitää tätä kannatettavana. Esitysluonnoksen mukaan tilitapahtumatiedot voivat … - Toimeentulotuen hakijan tietojenanto- ja ilmoitusvelvollisuuteen liittyvä lausuntopalaute - …