Haku

Työttömyysvakuutusmaksut maksetaan jatkossa toteutuneen palkanmaksun perusteella
… työ kevenee huomattavasti, varsinkin jos työnantaja on sopinut sähköisestä laskutuksesta. Nykyisenkaltaiseen … työ kevenee huomattavasti, varsinkin jos työnantaja on sopinut sähköisestä laskutuksesta. Nykyisenkaltaiseen …
Matkakustannusten korvaukset 1.1.2019 lukien
… lukien Ohessa on Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) 2018–2019 liitteessä 16 tarkoitetut … ottamatta ulkomaan päivärahoja). Kuntatyönantajat ja pääsopijajärjestöt ovat saavuttaneet yhteisymmärryksen siitä, … on laadittu yhdessä Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen sopijapuolten kanssa ja sen sisältö on …

Soteliiderien tapahtumat ja videot
… huomioiminen on tärkeää sekä vanhojen rakenteiden sopivan tuulettamisen että uusien mahdollisuuksien … kehittämisessä tavoitteeksi kannattaa asettaa se, että se sopii eri organisaatiotasoille ja toimii automaatiolla. … huomioiminen on tärkeää sekä vanhojen rakenteiden sopivan tuulettamisen että uusien mahdollisuuksien …
Kunta-alan XVI työmarkkinaseminaari Raumalla
… ovat Kunnallinen työmarkkinalaitos, kunta-alan pääsopijajärjestöt, Rauman kaupunki ja Länsi-Suomen … on esimerkkejä kuntien kokemuksista ja toimenpiteistä sekä sopijaosapuolten vuoropuhelua. Seminaariin ilmoittaudutaan … ovat Kunnallinen työmarkkinalaitos, kunta-alan pääsopijajärjestöt, Rauman kaupunki ja Länsi-Suomen …
Tekniikan ja Peruspalvelujen Neuvottelujärjestö KTN ry:n luottamusmiehet ja aluepelastuslaitosten muodostaminen
… vaatiessa voidaan pöytäkirjan mukaan paikallisesti sopia järjestelyn jatkamisesta edellä mainitun ajankohdan … Sen mukaan kunnilla on 31.12.2002 saakka aikaa sopia aluepelastuslaitosten muodostamisesta. … suosittelee, että kunnissa jatketaan paikallisella sopimuksella KTN:n luottamusmiehiä koskevaa yllä mainittua …
Hallituksen esitys nimikirjalain 1 §:n muuttamisesta
… suojaa ja toisaalta yksilön oikeuksia solmia vapaasti sopimuksia ja jossain määrin myös muiden perusoikeuksia. … suojaa ja toisaalta yksilön oikeuksia solmia vapaasti sopimuksia ja jossain määrin myös muiden perusoikeuksia. …
Suomen Konepäällystöliiton jäsenten palvelussuhteen ehdot 1.1.2012 lukien
… olevan kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS) mukaisia virka- ja työehtoja eräin … myös 31.12.2011 jälkeen TS-12:a tultua voimaan. TS-12:n sopimuskausi on 1.1.2012–28.2.2014 (ks. KT:n yleiskirje … ja Suomen Konepäällystöliiton välillä on työehtosopimuslain ja kunnallisen virkaehtosopimuslain mukainen …
Kuntatyönantaja on lehti esimiehille ja päättäjille
… Vuoden 2010 Kuntatyönantajissa kerrotaan mm. uusista sopimuksista, tuloksellisuuden kehittämisestä, työelämän … Vuoden 2010 Kuntatyönantajissa kerrotaan mm. uusista sopimuksista, tuloksellisuuden kehittämisestä, työelämän …
TE-palvelut 2024 -uudistuksen toimeenpanoon valmistauduttiin
… KT, Valtion työmarkkinalaitos sekä valtion virka- ja työehtosopimuksen neuvotelleet pääsopijajärjestöt jatkoivat neuvotteluita valtiolta kuntiin siirtyvän henkilöstön virka- ja työehtosopimusratkaisusta. KT onnistui saamaan aikaistettua …
Ruokailukustannusten korvauksen määrä
… kehittämistä koskevassa suosituksessa sekä työ- ja virkaehtosopimuksessa ammattiyhdistyskoulutuksesta on sovittu … ammattiyhdistyskoulutukseen osallistumista varten. Mainitun sopimuksen 2 §:n nojalla yhteistoiminta- ja … Jorma Palola Liite Työ- ja virkaehtosopimus kunnallisen henkilöstön osaamisen kehittämistä …