Haku

Työnantajamaksut alenevat vuonna 2022
… Kuntatyönantajan eläkemaksu alenee KT sopi yhdessä muiden työmarkkinakeskusjärjestöjen kanssa … korotus ensi vuodelle. Työmarkkinakeskusjärjestöt sopivat aiemmin osana niin sanottua koronakriisipakettia … Kuntatyönantajan eläkemaksu alenee KT sopi yhdessä muiden työmarkkinakeskusjärjestöjen kanssa …

Kunta-alan palkkausjärjestelmä uudistuu
… on sitova. Paikallisesti voidaan kuitenkin sopia lisätasoista (esim. D, E). Liitteen 3 … henkilöstö) osalta noudatetaan ns. aikaistussopimuksen mukaista aikataulua kokonaispalkkojen … ajassa. Toimeenpano paikallisesti Seuraavaksi sopimuskaudeksi, alkaen 1.2.2025, perustetaan paikallinen …

KT huolehtii edunvalvonnallaan jäsenyhteisöjensä toimintaedellytyksistä
… ja palveluja uudistetaan asiakkaiden tarpeiden pohjalta Sopimusneuvottelut ovat usein näkyvin osa KT:n … niiden lisäksi KT ajaa työnantajien etuja laaja-alaisesti. Sopimuksiakin kehitetään jatkuvan neuvottelun periaatteella eri työryhmissä myös työ- ja virkasopimusten voimassaoloaikana. KT:n edunvalvontatyön …

Kunta-alan palkkausjärjestelmä uudistuu – vaikuttaa tänä vuonna yli 130 000 ihmisen palkkaan
… palkansaajaa, jotka noudattavat kunta-alan suurinta sopimusta, Kunta-alan yleistä virka- ja työehtosopimusta (KVTES). Heitä ovat esimerkiksi lastenhoitajat, … Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT sekä alan pääsopijajärjestöt JAU ry, JUKO ry ja Sote ry hyväksyivät …

Henkilöstösiirtojen riskit
… Uusien työvoimaviranomaisten velvollisuutena on noudattaa sopimuskauden loppuun asti liikkeen luovutuksella siirtyvään henkilöstöön sitä työ- tai virkaehtosopimusta, joka on luovutushetkellä voimassa ja on sitonut … ja kuntayhtymien oli siis sovellettava valtion virkaehtosopimuksen palvelussuhteen ehtoja ja palkanmaksua koskevia …

Nuorten työhyvinvointia tuetaan parhaiten vahvistamalla heidän voimavarojaan
… kokemus siitä, että työt sujuvat ja työtehtävät ovat sopivan vaativia. Työn hallinnan tunnetta voidaan lisätä … voimavaralähtöiseen ohjaukseen. Esihenkilöiden koulutus sopii esihenkilöiden lisäksi myös perehdyttäjille, ja se on … kokemus siitä, että työt sujuvat ja työtehtävät ovat sopivan vaativia. Työn hallinnan tunnetta voidaan lisätä …
Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen 2007-2009 (TS-07) järjestelyerät 1.5.2009
… Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen 2007-2009 (TS-07) järjestelyerät 1.5.2009 TS-07:n … allekirjoituspöytäkirjan 4 §:n 1 momentin mukaisesti sopimusalan (TS) tammikuun (2009) palkkasummasta. TS:n sopijaosapuolet ovat 23.1.2009 saavuttaneet …
Osion F liitteiden 11, 12 ja 13 tuntiopettajien lomaraha ja vuosilomakorvaus
… ja vuosilomakorvaus Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ja pääsopijajärjestöjen 31.5.2016 allekirjoittamassa erillisessä virka- ja työehtosopimuksessa sovittiin lomarahojen vähentämisestä 30 … F liitteitä 11 (lasten ja nuorten taidekoulut), 12 (kansalaisopistot) ja 13 (kansanopistot). Tuntiopettajien lomaraha …
Kuntalain 142 ja 144 §:n muuttaminen sekä pienten erillisten alueiden siirtämisestä kunnasta toiseen kuntaan annetun lain muuttaminen
… kun luvan myöntämisen kriteerit täyttyvä. Työ- ja virkaehtosopimukset ovat työmarkkinaosapuolten sopimia. Niitä tulkitsee työtuomioistuin, jossa käsitellään … työntekijöiden ja viranhaltijoiden työ- ja virkaehtosopimuksia koskevat tulkintariidat. Hallintooikeudessa ja …
Lausunto eduskunnan hallintovaliokunnalle hyvinvointialueiden perustamisesta ja sote-uudistuksesta (HE 241/2020 vp )
… perustaa yhtiöitä ym. yhteisöjä, käytössä on normaalit työsopimuslain ja viranhaltijalain liikkeen luovutuksen … yhteistoimintalakia, viranhaltijalakia ja työ- ja virkaehtosopimusten taustalainsäädäntöä. Esitys on kannatettava, … työnantajatoiminta hoidetaan sekä alan työ- ja virkaehtosopimukset neuvotellaan KT:n toimesta. Alan työntekijöitä …