Haku

Julkinen työ on Suomen tärkein sijoitus
… Tiedote 9.5.2023 Julkinen työ on Suomen tärkein sijoitus KT ja … edellyttävät rahoituksen ennustettavuutta ja johdonmukaisuutta. Järjestöjen yhteiskampanjan tavoitteena on lisätä julkisen työn arvostusta. Julkinen sektori mahdollistaa koko yhteiskunnan toiminnan Julkista sektoria …

”Johtaminen on maalaisjärjen käyttöä”
… vaikeampaa toteuttaa alan sisältä tulleen johtajan johdolla. Pääpainona menestyksessä onkin mielestäni … esihenkilöä. KT haluaa olla jäsenorganisaatioidensa johdon ja esihenkilöiden tukena. Tuotamme eri osaamisiin … epäonnistumisista oppiminen. Lisäksi tarvitaan riittävät tiedot työlainsäädännöstä ja virka- ja työehtosopimuksista …

Korona kasvatti kunta-alan sairauspoissaoloja vuonna 2022
… työnantajien rekisteritietoon. Muualla verkossa Tiedot kunta-alan sairauspoissaoloista löytyvät päivitettynä … työnantajien rekisteritietoon. Muualla verkossa Tiedot kunta-alan sairauspoissaoloista löytyvät päivitettynä …

HYVTES-sopimus neuvoteltiin hyvinvointialueille ja -yhtymille – painettu kirja ilmestyy syksyllä
… HYVTESissä määritellään myös palvelussuhteen ehdot noin 26 000:lle hyvinvointialueilla ja -yhtymissä … HYVTESissä määritellään myös palvelussuhteen ehdot noin 26 000:lle hyvinvointialueilla ja -yhtymissä …

Työmarkkinajärjestöt: Ihmisten toimintakyvyn parantaminen liikuntaa lisäämällä edellyttää tekoja tulevalta hallitukselta
… Tiedote 17.4.2023 Työmarkkinajärjestöt: Ihmisten toimintakyvyn … harrastuksien pitäisi olla kaikille lapsille mahdollista. Lasten ja nuorten liikkumista lisäämällä … harrastuksien pitäisi olla kaikille lapsille mahdollista. Lasten ja nuorten liikkumista lisäämällä …

Kunta-ala ja yksityinen sektori kiinnostavat kuntajohtajia
… Samoin luottamushenkilöiden sekä kuntalaisten ja muiden sidosryhmien arvostus on kuntajohtajille tärkeää. – … Samoin luottamushenkilöiden sekä kuntalaisten ja muiden sidosryhmien arvostus on kuntajohtajille tärkeää. – …

Työn murrosta seurataan kunta- ja hyvinvointialalla joka toinen vuosi
Työn murroksen seurannan tarkoituksena on rakentaa yhteistä ymmärrystä ja tietopohjaa hyödynnettäväksi kunta- ja hyvinvointialan työmarkkina- ja kehittämistoiminnassa.

Väestöennuste vaikuttaa eläkkeiden rahoitusnäkymiin vuosille 2019–2085
… Tiedote 20.3.2019 Väestöennuste vaikuttaa eläkkeiden … laskemissa huomioidaan muun muassa eläkevarojen tuotto-odotukset, työkyvyttömyyden alkavuus ja ansiotason kasvu. Nyt … jälkeen syntyneiden eläkeikään. Eläkeikä nousee elinajanodotteen mukaan. Vuonna 2017 syntyneen elinajan odote on 81,5 …
Lääkärisopimuksen 1.2.2013 voimaan tulevat muutokset
… järjestelyerän piiriin kuuluvien palkkasummasta käyttäen mahdollisimman tavanomaista kuukautta. Palkkasummaan lasketaan … tarkoituksena antaa henkilöstölle tosiasiallinen vaikutusmahdollisuus ja pyrkiä mahdollisuuksien mukaan yksimielisyyteen kuulemalla …
Työsuojeluvaltuutetun ajankäyttöä ja ansionmenetyksen korvausta koskevan sopimuksen soveltaminen
… liittyvää työtä (ajankäyttösopimus 4 §). Työpaikan johdon ja lähimmän esimiehen tehtävänä on tältä osin arvioida, … perustuvan määräaikaisen vapautuksen tarkoituksena on mahdollistaa tilapäisten tarpeiden huomioiminen … on sovittu. Työsuojeluvaltuutetun palvelussuhteen ehdoissa noudatetaan niitä sopimusmääräyksiä, joita häneen …