Haku

Perhevapaauudistuksen valmistelu alkaa syksyllä
Perhevapaauudistusta valmistellaan kolmikantaisesti sosiaali- ja terveysministeriön johdolla. Myös KT:n edustaja osallistuu työhön.

KT:n ajama työttömyysvakuutusmaksun alennus etenee
Työttömyysvakuusrahaston (TVR) hallitus päätti tänään esittää 30.8. kokoontuvalle TVR:n hallintoneuvostolle, että työttömyysvakuutusmaksun kokonaismaksua alennetaan yhteensä 0,8 prosenttiyksiköllä. Palkansaajien maksu alenee 0,4 ja kaikkien työnantajien keskimäärin 0,4 prosenttiyksikköä.

Ennakolliset tilinpäätöstiedot osoittavat kuntatalouden heikentymisen
Kuntataloustilaston ennakolliset tilinpäätöstiedot vahvistavat Tilastokeskuksen alkuvuodesta julkistaman arvion kuntatalouden heikentymisestä vuonna 2019.

Kunta-alan sopimusneuvottelut jatkuvat
Neuvotteluja kunta-alan uusista virka- ja työehtosopimuksista on käyty tiiviisti koko viikon. Seuraavan kerran pääneuvotteluryhmä kokoontuu perjantaina 27. maaliskuuta.

Laajojen tietojen ilmoittaminen tulorekisterissä nopeuttaa työttömyysetuuksien maksua
Suomen suurin työttömyyskassa YTK toivoo työnantajilta apua työttömyysetuuksien maksujen sujuvoittamiseksi. Se pyytää, että kaikki työnantajat ilmoittavat tulorekisterissä laajat tiedot ja kaikki vapaaehtoiset tiedot.

Kunta-alan neuvottelut siirtyvät valtakunnansovittelijalle
Kunta-alan työ- ja virkaehtosopimukset päättyvät maaliskuun viimeisenä päivänä. KT Kuntatyönantajat on pyrkinyt saamaan aikaan neuvottelutuloksen uusista sopimuksista ennen entisten umpeutumista.

Kunta-alan sovittelu jatkuu pääsiäisen jälkeen
KT ja kunta-alan pääsopijajärjestöt kokoontuivat viimeksi tiistaina 7. huhtikuuta. Sovittelussa pidetään pääsiäistauko, valtakunnansovittelija on kutsunut osapuolet koolle seuraavan kerran 14. huhtikuuta.

KT ja kunta-alan pääsopijajärjestöt päättävät sovintoesityksen hyväksymisestä torstaina
Valtakunnansovittelija antoi ratkaisuehdotuksensa kunta-alan sopimusneuvotteluihin maanantaina 27.4.2020. Sopimusalakohtaisia neuvotteluja jatketaan tiiviisti ratkaisuehdotuksen pohjalta.

Tehylle ja Superille sakkoja laittomista työtaisteluista Lahdessa
Tehy ja SuPer sekä niiden Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän ammattiosastoja on tuomittu hyvityssakkoihin laittomista työtaisteluista lokakuussa 2019. Myös neuvottelujärjestö KoHo tuomittiin maksamaan sakkoa.

KT ja kunta-alan pääsopijajärjestöt jatkavat sovittelua
KT ja kunta-alan pääsopijajärjestöt jatkavat sovittelua torstaina 16. huhtikuuta klo 16 valtakunnansovittelijan johdolla. KT:n tavoitteena on saada ratkaisu aikaan huhtikuun loppuun mennessä.