Haku
Kunta-alaa uhkaa miljardien lisälasku
Kunta-alan sosiaali- ja terveydenhuollon hoitohenkilöstölle vaaditut niin sanotun yleisen linjan ylittävät palkankorotukset seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi maksaisivat KT:n arvioiden mukaan kunnille ja kuntayhtymille yhteensä kahdeksan miljardia euroa.
Kuntekossa tavoitteena on Euroopan parhaat kuntatyöpaikat vuonna 2020
… Uudistuneet palvelut ovat haettavissa maaliskuussa Kunteko.fi -sivustolla. Euroopan sosiaalirahasto tukee ohjelmaa … vuosina 2015–2017 Lisätiedot: kunteko[a]kt.fi, www.kunteko.fi … Uudistuneet palvelut ovat haettavissa maaliskuussa Kunteko.fi -sivustolla. Euroopan sosiaalirahasto tukee ohjelmaa …
Työmarkkinakeskusjärjestöjen Työstä työhön -esitykset kehysriiheen
Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat yhdessä valmistelleet kehysriiheen ehdotukset, joilla helpotettaisiin ja nopeutettaisiin uuden osaamisen hankkimista työuran aikana. Samalla tuettaisiin työllisyysasteen nostamista ja Suomen kilpailukykyä.
Kymmeniä kuntatyön kehittäjiä palkitaan valtakunnallisella tunnustuksella
Kuntatyön kehittämistä juhlistetaan 20. marraskuuta Kunteko-gaalassa Helsingissä. Gaalassa myönnetään yhteensä 41 palkintoa kuntatyöpaikoille ja -työntekijöille, jotka ovat parantaneet työelämän laatua ja palveluja vaikuttavasti.
Kansalaisilta vahvaa tukea työtaistelujen rajoittamiselle
… Virhemarginaali on noin +/– 2,5 prosenttiyksikköä. Grafiikka: Kansalaisten mielipiteet työtaisteluiden rajoittamisesta 6.9.2022 Grafiikka: Kansalaisten mielipiteet työtaisteluiden … Virhemarginaali on noin +/– 2,5 prosenttiyksikköä. Grafiikka: Kansalaisten mielipiteet työtaisteluiden …
KT:n uudet päätöksentekijät on nimetty ja jaostojen toiminta käynnistyi
KT:n johtamisrakenne on uudistunut. KT:n toimintaa johtaa jatkossa hallitus ja sopimustoiminnasta vastaavat kunta-, hyvinvointialue- ja yritysjaosto. Kuntajaosto piti järjestäytymiskokouksensa 2. maaliskuuta ja hyvinvointialuejaosto 3. maaliskuuta. (Kuntatalolla paikalla olleet kuntajaoston jäsenet Kirsi-Marja Lievonen, Taneli Kalliokoski, Hanna Vuola, vpj. Pekka Salmi, Harry Yltävä, pj. Outi Mäkelä, Marko Koskinen, tj. Markku Jalonen ja Laura Skaffari, kuva: Markus Sommers.)