Haku

Tekikö poikkeustila meistä ketteriä oppijoita?
… tavat on joutuneet testiin, ja olemme joutuneet keksimään uudelleen tavat organisoida, organisoitua ja tehdä työtä. Koronaviruksen ensimmäinen aalto on vauhdittanut uuden oppimista työpaikoilla ja laittanut meidät yksilöinä … jossa nopeasta kyvystä oppia on tullut tärkeämpää uuden kuin ehkä koskaan. Kunta-ala on osoittanut …

Myönteistä tulevaisuutta kohti – koronaopit talteen
… parempaa tulevaisuutta työntekijöitään tukien ja motivoiden. Vuorovaikutus ja keskinäinen luottamus kantavat ja … ja työyhteisöjen toimintakykyä ja tulevaisuususkoa on todella koeteltu korona-ajan epävarmuuden keskellä. Onneksi ainakaan tällä kertaa virus ei …
Kunnallisen tuntipalkkaisen henkilöstön palkantarkistukset 1.7.2015
… 1.7.2015 tai lähinnä sitä alkavan palkanmaksukauden alusta lukien yleiskorotuksella, jonka kustannusvaikutus … korotetaan 1.7.2015 tai lähinnä sitä alkavan palkanmaksukauden alusta lukien siten kuin jäljempänä todetaan. Työkokemuslisiä, henkilökohtaisia lisiä ja …
TE2024-uudistuksen yhteydessä valtion palveluksesta kuntiin siirtyvän henkilöstön virka- ja työehtosopimukset 1.1.2025 lukien
… ja kuntayhtymille TE2024-uudistuksen yhteydessä valtion palveluksesta kuntiin siirtyvän henkilöstön … soveltamisen aikaistuksesta TE2024-uudistuksen yhteydessä liikkeen luovutuksella siirtyvään henkilöstöön … on sovittu uusi 6 a §, joka koskee vain TE-uudistuksen yhteydessä liikkeen luovutuksella siirtyvää henkilöstöä. …

Hyvä johtaminen tukee arjen sotea – eikä se synny juhlapuheilla
… se synny juhlapuheilla Valtakunnallista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen valmistelua jatketaan tänäkin … koska palveluja tarjotaan joka päivä ympäri vuorokauden. Työntekijät haluavat tehdä innostavaa ja merkityksellistä työtä asiakkaiden hyväksi. Johto haluaa kehittää työhyvinvoinnin lisäksi …

Sote-työnantajille sote-uudistuksesta ja johtamisesta
… edustajia niin teematyöpajoissa kuin juuri pidetyssä Pohjois-Savon aluepilottitapaamisessakin. … tekeminen alueilla ovat puhuttaneet. Sote-keskusohjelma edellä – rahaa myös järjestämistoiminnan kehittämiseen … uudistamiskysymysten parissa työskentelevät perusterveydenhuollon ja ict-asioiden valmistelijat, koska …

Sote-työnantaja – tule mukaan kehittämään johtamista!
… etenemisen kansallista raamitusta odotetaan edelleen. Työntekijöiden rekrytointi on hankaloitunut. Palvelutarpeet kasvavat, eikä nuoria riitä tulevaisuudessa kaikkiin soten koulutuspaikkoihin tai työntekijöiksi. …

Lainsäädäntö säätelee tietosuojaa työelämässä
… työelämässä Työelämän tietosuojaa säätelee laki yksityisyyden suojasta työelämässä eli työelämän tietosuojalaki. Lain noudattamista valvovat työsuojeluviranomaiset yhdessä tietosuojavaltuutetun kanssa. Henkilötietojen suoja on perusoikeus, josta säädetään Suomen perustuslain (731/1999) 10.1 §:ssä : "Jokaisen …
SOTE ry:n ja KT:n välisen työriidan ratkaisemiseksi tehdyn sovintoehdotuksen noudattaminen kunta- ja hyvinvointialalla
… sovintoehdotuksen mukaisten kunta- ja hyvinvointialueiden työ- ja virkaehtosopimusten sisältö on esitelty … sovintoehdotuksen sivu 3) irtisanoa päättymään 12 kuukauden kuluttua irtisanomisesta. Kuitenkin työ- ja … 1.6.2024 oleva ja kehittämisohjelmassa vuodelle 2024 sovitut palkankorotuserät maksetaan …

HR-verkoston verkostoitumispäivä
… vain lähitilaisuutena, eikä sitä striimata. Täydentyvä ohjelma: klo 8.30 Aamukahvit tarjolla klo 9 … tänään ja mikä on sen rooli tekoälykehityksessä? Miten edetä kohti skaalautuvia, vaikuttavia ratkaisuja, joissa teknologia kohtaa inhimillisyyden? Tule kuulemaan, miltä tekoälyä hyödyntävä tulevaisuuden …