Haku
Kunta-alan työmarkkinaseminaari Raumalla
… esimerkkejä kuntien palkitsemiskäytännöistä sekä ajankohtaisia sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne- ja … on 220 euroa. KT Kuntatyönantajat toivoo henkilöstöjohdon ja muiden työnantaja-asemassa olevien osallistumista … seminaariin kuuntelemaan ja keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Seminaarin yhteydessä KT järjestää myös …
Lappeenranta-seminaari 16.–17.8.2012
… Tänä vuonna Lappeenranta -seminaari tarkastelee poliittisen ohjauksen todellisuutta ja työn merkityksellisyyden … Tilaisuus on tarkoitettu päättäjille, henkilöstöjohdolle ja esimiehille, kehittämistyön asiantuntijoille ja … puheenvuorojen virittämänä. Liitteenä on seminaariohjelma ilmoittautumisohjeineen. Ne pyydetään saattamaan …
Työterveyshuoltolaki muuttuu 1.6.2012: Työntekijän työkyky on arvioitava ja työssä jatkamismahdollisuudet selvitettävä riittävän varhain
… järjestettävä työterveyshuolto työstä ja työolosuhteista johtuvien terveysvaarojen ja -haittojen ehkäisemiseksi ja … ja terveyteen vaikuttavat kehittämistavoitteet ja -ohjelmat; (16.12.2011/1327). KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen Tutkimuspäällikkö Margareta Heiskanen …
Terveydenhuoltoalan työntekijöiden eettinen rekrytointi
… eri tahojen yhteistyötä. Yhteisissä menettelytapasäännöissä ohjataan työvoiman hankintaa ja siihen liittyvien sopimusten … KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen Neuvottelupäällikkö Henrika … eri tahojen yhteistyötä. Yhteisissä menettelytapasäännöissä ohjataan työvoiman hankintaa ja siihen liittyvien sopimusten …
Kuntatyönantajapäivät 24.–25.5.2012 Tampereella
… 24.–25.5.2012 Tampereella ”Muutoksesta selvitään hyvällä johtamisella!” Kunta- ja palvelurakenneuudistus puhuttaa! … muutokseen sekä ajatuksia ja uutta voimaa kuntatyön johtamiseen. Päiville odotamme satoja kunnallisia työnantajia … on tarkoitettu kuntien ja kuntayhtymien johdolle, työnantajan edustajille ja virkamiesjohdolle …
Virka- ja työehtosopimus ryhmähenkivakuutusta vastaavasta taloudellisesta edusta
… edun tarkistamisesta. Edunsaajien yhdenmukaisen kohtelun kannalta on tärkeää, että kunnat ja kuntayhtymät … edunsaajille. KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen Tutkimuspäällikkö Margareta Heiskanen … edun tarkistamisesta. Edunsaajien yhdenmukaisen kohtelun kannalta on tärkeää, että kunnat ja kuntayhtymät …
Nuorten työllistämisen edistämiseksi ja yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi
… toteutumista. KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen Neuvottelupäällikkö Sari Ojanen Liite … toteutumista. KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen Neuvottelupäällikkö Sari Ojanen Liite …
KT:n yrityssektorin yleinen työehtosopimus YTES
… 53 euroa, kuitenkin vähintään 2,5 prosenttia. Kun tehtäväkohtainen kuukausipalkka on 2 120 euroa tai suurempi, … järjestelyerä 0,2 prosenttia 1.10.2026 kehittämisohjelman mukainen paikallinen järjestelyerä 0,3 prosenttia … järjestelyerä 0,37 prosenttia 1.4.2027 kehittämisohjelman mukainen paikallinen järjestelyerä 0,3 prosenttia …
Yritysten jäsenkirjeet
… Yritysten jäsenkirjeet KT välittää jäsenkirjeillä ajankohtaista tietoa sopimuksista ja työmarkkina-asioista … > 3.6.2025 Print … KT välittää jäsenkirjeillä ajankohtaista tietoa sopimuksista ja työmarkkina-asioista …
Työterveyshuollon kehittäminen pelastuslaitoksissa
… kehittävän valtakunnallisen yhteistyöelimen, johon kuuluvat pelastusalan keskeiset toimijat sekä … esimiehille. Oppaan tarkoituksena on antaa tukea ja ohjeistusta mm. hyödyntämällä aktiivisen tuen mallia ja sairauspoissaolojen hallintamallia päivittäisessä johtamisessa. Oppaassa annetaan muun muassa ohjeita …