Haku
Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus 2005-2007 (TS-05)
… kunnallinen viranomainen ja pääsopijajärjestöjen edustajat neuvottelevat paikallisen järjestelyerän käyttämisestä … pyrkien mahdollisuuksien mukaan yksimielisyyteen. Osapuolet neuvottelevat tehtäväkohtaisten palkkojen tarkistamisesta ja henkilökohtaisiin lisiin käytettävän erän suuruudesta. Neuvotteluista pitää laatia pöytäkirja, josta osapuolten …
KT:n vuosikertomus on ilmestynyt – hyvinvointialueiden aloittaminen ja uusi hallitusohjelma leimasivat toimintavuotta 2023
… sopimustoimintaa kuin asiakaspalveluakin. Vaikea neuvottelukierros saatiin päätökseen Vuoden aikana … historiallisen vaikea kunta- ja hyvinvointialan sopimusneuvottelukierros, kun niin sanottu perälautaratkaisu syntyi. Neuvottelutoiminta jatkui koko vuoden ajan keskittyen mm. …
Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus 2001–2002
… yleiskirjeissä. Lääkärisopimuksesta ei ole saavutettu neuvottelutulosta ja neuvottelut jatkuvat. Lääkärisopimus 2000 on voimassa … Kunta-alan unioni ry:n, Tekniikan ja Peruspalvelujen Neuvottelujärjestö KTN ry:n ja Toimihenkilöiden … yleiskirjeissä. Lääkärisopimuksesta ei ole saavutettu neuvottelutulosta ja neuvottelut jatkuvat. Lääkärisopimus …
Lääkärisopimus 2000
… Lääkärisopimus 2000 Oheisena lähetetään tiedoksi neuvottelutulos koskien virkaehtosopimusta kuntien ja … Kunnallisen työmarkkinalaitoksen valtuuskunta on hyväksynyt neuvottelutuloksen 1.2.2000. AKAVA-JS:n piirissä asian … muutokset. Lääkärisopimus on voimassa 1.2.2000–31.1.2001. Neuvottelutulos on ns. raharatkaisu, joka ei sisällä …
Työnantajajärjestö Avainta lopettaa toimintansa – jo lähes 250 yritystä on siirtynyt KT:n jäseniksi
… Niille suositellaan muita työnantajajärjestöjä. KT neuvottelee yrityksille uudet sopimukset Avaintasta KT:hen … työ- ja virkaehtosopimukset. Alkuvuodesta käynnistyvällä neuvottelukierroksella KT neuvottelee Avaintasta siirtyneille jäsenyrityksilleen uudet … Niille suositellaan muita työnantajajärjestöjä. KT neuvottelee yrityksille uudet sopimukset Avaintasta KT:hen …
Kunta- ja hyvinvointialan työsuojeluvaltuutetun ajankäyttöä ja ansionmenetyksen korvaamista koskeva työ- ja virkaehtosopimus
… lukumäärää kerrottuna paikallisten olosuhteiden mukaan neuvoteltavalla luvulla 0,12–0,22 neljää peräkkäistä … ja kuormitustekijät. Soveltamisohje Ajankäyttökertoimesta neuvoteltaessa on huomioitava kaikki edellä mainitut … vapautusaika ylittää päätoimisuuden rajan, ylimenevä aika neuvotellaan käytettäväksi ko. toimialueen sisällä …

KVTESin tasopalkkajärjestelmä
… palkkausluvussa ja palkkausliitteissä. Valtakunnalliset neuvotteluosapuolet antavat tarvittaessa lisää ohjeita … yksimielisiä. KVTESin palkkausjärjestelmä muuttuu Neuvotteluosapuolet KT, JAU, JUKO ja SOTE ovat saavuttaneet neuvottelutulokset KVTESin uudesta tasopalkkajärjestelmästä. …
SOTE-sopimuksen tasopalkkajärjestelmän paikallinen toimeenpano ja erien käyttö
… johtavat toimenpiteet aloitetaan heti. Paikalliset neuvottelut on hyvä aloittaa mahdollisimman pian. … sekä paikalliset osaamisen ja vastuun soveltamisohjeet, neuvotellaan lisätasojen käyttöönotosta, paikallisista … vastaamaan tasopalkkajärjestelmää. Paikallisista neuvotteluista ks. alla kohta ”yhteistyö henkilöstön …