Haku
Julkisen talouden näkymät synkkiä
… ovat näkyneet niin kuntien ja kuntayhtymien yt-neuvottelujen määrän tuntuvana kasvuna kuin … ovat näkyneet niin kuntien ja kuntayhtymien yt-neuvottelujen määrän tuntuvana kasvuna kuin …
JAU ry ja JHL paikallisosastoineen hyvityssakkoihin Jyväskylän lakkoilusta
… vuoden 2021 talousarvion valmisteluun liittyneiden yt-neuvottelujen lopputulokseen ja työnantajan … vuoden 2021 talousarvion valmisteluun liittyneiden yt-neuvottelujen lopputulokseen ja työnantajan …
KT kannattaa uuden henkilöstön palkkaamiseen kannustavaa lakimuutosta
KT tukee hallituksen tavoitteita edistää työnantajien mahdollisuuksia työllistää. Määräaikaisten työsopimusten joustavoittaminen tukee tätä tavoitetta. Työsopimuslakiin tulevien muutosten tulee kannustaa työnantajia palkkaamaan uutta henkilöstöä. KT painottaa lausunnossaan, että työnantajien hallinnollisen taakan ja epävarmuuden lisäämistä rekrytoinneissa tulee välttää.
Kunta-alalla hyvät mahdollisuudet paikalliseen sopimiseen
Kunnallinen pääsopimus vuodelta 1993 antaa mahdollisuuden paikallisten työ- ja virkaehtosopimusten tekemiseen, mikäli siihen on paikallisesta erityisolosuhteista aiheutuva perusteltu syy. Paikallisella virka- ja työehtosopimuksella voidaan poiketa valtakunnallisen virka- ja työehtosopimuksen määräyksistä.
Hallitusohjelmaa toteuttavat työryhmät jatkoivat toimintaansa
… aktiivisesti eläke-edunvalvonnassa ja edusti työnantajia neuvotteluissa …
Tarve kunta-alan lomautuksiin kasvanut jyrkästi
… voivat olla edessä syksyllä. Monessa kunnassa yhteistoimintaneuvottelut on kuitenkin aloitettu tai aloitetaan pian. KT:n toisaalta keräämien tietojen mukaan YT-neuvottelut on jo käynnissä 150 kunnassa tai kuntayhtymässä. … voivat olla edessä syksyllä. Monessa kunnassa yhteistoimintaneuvottelut on kuitenkin aloitettu tai aloitetaan pian. KT:n …
Rajoitusten purku helpotti kunta-alan lomautustarvetta
… kuntatalouden heikentyneen tilanteen takia. Yhteistoimintaneuvotteluja on käynyt tai käynnistämässä tänä vuonna reilu … Usea kuntatyönantaja keskeytti loppukeväästä yt-neuvottelunsa tai lomautuksensa koronatilanteen … säästötoimia ja käydä tai suunnitella uusia yhteistoimintaneuvotteluja heikentyneen taloustilanteen vuoksi. …
Hyvinvointialueilla vakava pula hoitajista, lääkäreistä ja sosiaalityöntekijöistä
Hyvinvointialueilla on suhteellisesti eniten pulaa korkeasti koulutetuista ammattilaisista. Määrällisesti eniten pulaa on hoitajista.
Liitteen 7 alaliite 3: Keskeytymätön kolmivuorotyö
… Liite 6 Matkakustannusten korvaukset Seuraava luku: Liite 8 Neuvotteluosapuolten suositus HYVTESin palkkatilastoinnin … Liite 6 Matkakustannusten korvaukset Seuraava luku: Liite 8 Neuvotteluosapuolten suositus HYVTESin palkkatilastoinnin …
Liite 5 Muut ammattitehtävät ja peruspalvelutehtävät
… luku: Liite 4 Ammattitehtävät Seuraava luku: Liite 6 Neuvotteluosapuolten suositus SOTE-sopimuksen … luku: Liite 4 Ammattitehtävät Seuraava luku: Liite 6 Neuvotteluosapuolten suositus SOTE-sopimuksen …