Haku

Laajojen tietojen ilmoittaminen tulorekisterissä nopeuttaa työttömyysetuuksien maksua
… hieman helpottaa. Muualla verkossa Tulorekisterin verkkosivut > … Suomen suurin työttömyyskassa YTK toivoo … hieman helpottaa. Muualla verkossa Tulorekisterin verkkosivut > …

Toimintaympäristö ja työn tekemisen tavat muuttuvat
Kuntaorganisaatiot tuottavat palveluitaan muuttuvassa toimintaympäristössä. Muutokset heijastuvat väistämättä palvelutuotannon tapoihin. Uusiutuvat kunnat ja kuntayhtymät kehittävät organisaatioitaan ja palveluitaan. Myös työnjakoja uusitaan tarkoituksenmukaisemmiksi ja työn tekemisen tavat muuttuvat.

Tuleva neuvottelukierros on täynnä vaikeasti ratkaistavia asioita
Kunta-alan työmarkkinajohtaja Markku Jalosen mukaan kunta-alalla on edessä kiireinen ja työntäyteinen syksy.

Työvoiman saatavuutta turvattava
KT pitää omatoimisen työnhaun mallia tarpeellisena erityisesti työvoiman kohtaanto-ongelmien vuoksi. Työnsä päättänyt kolmikantainen työryhmä ei päässyt yksimielisyyteen siitä, millainen mallin tulisi olla.

Eläkesopu hyväksyttiin KT:n ja muiden keskusjärjestöjen hallinnoissa
Eläkeuudistus etenee seuraavaksi kolmikantaiseen lainsäädännön valmisteluun.

KT:n toimitusjohtajan valinnasta tiedotetaan maanantaina
Toimitusjohtajan valitsee KT:n hallitus. Hakijoita oli 23.

Talousennusteet muistuttavat julkisen talouden alijäämästä
Sekä Suomen Pankki että valtiovarainministeriö ennustavat lähivuosien talouskehitystä yhdenmukaisesti.

Kansalaiset arvostavat nopeaa hoitoonpääsyä
Kahdelle kolmasosalle on samantekevää, miten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään, kunhan hoitoon pääsee nopeasti. Tiedot käyvät ilmi Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta, jossa selvitettiin myös kansalaisten suhtautumista sote-uudistukseen.

EU hyväksyi työelämään vaikuttavia direktiivejä
Työehtodirektiivin tavoitteena on edistää turvatumpia ja ennakoitavampia työehtoja. Työelämän tasapaino -direktiivi edistetään työn ja muun elämän yhteensovittamista.