Haku
Osallistu Kuntekon Lupa tehdä toisin -webinaariin 22.9. klo 9–10
Tule kuulemaan ja saamaan konkreettisia ideoita oman organisaatiosi uudistamiseen – erityisesti henkilöstölähtöiseen kehittämiseen, jolloin saadaan koko henkilöstön potentiaali ja osaaminen mukaan!
Markkinaoikeus: Työttömyyskassat voivat kilpailla ja markkinoida jäsenmaksuillaan
Markkinaoikeus hylkäsi 22.9.2017 antamassaan päätöksessä hakemuksen, jolla haluttiin kieltää Yleistä työttömyyskassaa vertailemasta eri työttömyyskassojen jäsenmaksuja markkinoinnissaan.
II Viranhaltijoiden työaika
… fysiikka, kemia, kuvataide, musiikki 20 Uskonto, filosofia, psykologia, elämänkatsomustieto, terveystieto, … fysiikka, kemia, kuvataide, musiikki 20 Uskonto, filosofia, psykologia, elämänkatsomustieto, terveystieto, …
Perhevapaamallin uudistustyö on käynnistynyt
KT Kuntatyönantajat on mukana valmistelemassa hallituksen toteuttamaa perhevapaauudistusta. Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2019 alussa.
Työnantajan työttömyysvakuutusmaksuun esitetään pienennystä kikyn mukaisesti
Työttömyysvakuutusmaksujen tasaamista palkansaajien ja työnantajien kesken jatketaan kilpailukykysopimuksen perusteella. Maksujen kokonaismäärää ehdotetaan myös alennettavaksi vuodelle 2018.
Tuntipalkkaisten arkipyhäviikkojen työaikajärjestelyt vuonna 2018
Arkipyhien vaikutuksesta säännölliseen työaikaan ja palkkaukseen on sovittu tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimuksen 9, 23 ja 27 §:ssä. Säännöllistä työaikaa lyhentävät arkipyhät on lueteltu 9 §:n 2 momentissa. Päivät, joilta maksetaan arkipyhäkorvaus, on lueteltu 27 §:ssä. Siitä, miten arkipyhäviikoilta maksetaan palkka, on sovittu 23 §:ssä. Päivätyöntekijöillä arkipyhäksi lasketaan kyseinen päivä klo 00:sta klo 24:ään. Vuorotyöntekijöiden kunkin arkipyhän aikarajat on määritelty erikseen.
Sopimusjärjestelmän uudistaminen lykkääntyy
Sote- ja maakuntauudistuksen myötä kunta-alan neuvottelu- ja sopimusjärjestelmää on uudistettava. Tavoitteena oli, että järjestelmän uudistamisesta olisi sovittu lokakuun loppuun mennessä.