Haku
Pohjoismaisella työvoimapalvelumallilla tavoitellaan korkeampaa työllisyysastetta
Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä pohjoismaisesta työvoimapalvelumallista, joka perustuu yksilöllisiin palveluihin työnhaussa. Uuden palvelumallin toteuttaminen onnistuneesti vaatii paljon lisäresursseja. KT on edellyttänyt, että mallista aiheutuvat todelliset kustannukset korvataan kunnille täysimääräisesti.
Suomi tarvitsee ammattiosaajia – ammatillinen koulutus ei voi olla säästökohde
Opetus- ja kulttuuriministeriö on virkapuheenvuorossaan 15.2. esittänyt ammatillisen koulutustarjonnan vähentämistä ja resurssien ohjaamista koulutustasoa nostavaan koulutukseen. Ehdotus koskee erityisesti aikuisväestöä ja jatkuvan oppimisen tarjontaa. Ammatillista koulutusta ja muita koulutusmuotoja tai niiden rahoitusta ei pidä asettaa vastakkain.
Tarkennuksia sopimuskirjojen ilmestymisaikatauluihin
KT julkaisee kunta-alan virka- ja työehtosopimukset 2022–2025 painettuina kirjoina. Kirjojen ilmestymisaikataulu on tarkentunut: osa sopimuksista toimitetaan asiakkaille joulukuussa ja osa alkuvuodesta 2023.
KT:n hallitusohjelmatavoitteet 2023–2027
Suomalaisten tarvitsemat hyvinvointipalvelut turvataan parhaiten huolehtimalla julkisen talouden tasapainosta, toimivista työmarkkinoista ja henkilöstön riittävyydestä. KT katsoo, että tulevan hallituskauden isoja kysymyksiä ovat hyvinvointipalveluiden kustannukset, työllisyysasteen nosto ja toimivien työmarkkinoiden, työrauhan sekä henkilöstön saatavuuden turvaaminen.
Potilasturvallisuuslaki selkeyttää suojelutyöstä sopimista
Niin kutsuttu potilasturvallisuuslaki, eli laki välttämättömän terveydenhuollon ja kotihoidon turvaamisesta työtaistelun aikana, on tullut voimaan. Lain tarkoituksena ei ole estää työtaisteluita, vaan asiakkaiden ja potilaiden hengen ja terveyden vakava vaarantuminen työtaistelun takia. KT on pitänyt tärkeänä, että riittävästä suojelutyöstä sovitaan yhdessä.
Yritysten sopimusrakenne selvillä – yhtenevistä sopimusehdoista etua koko kunta- ja hyvinvointialalle
KT:n yritysjäsenten soveltamista työehtosopimuksista on päästy neuvottelutulokseen. Neuvottelut vahvistivat tähän saakka noudatetun käytännön, jonka mukaan KT:n yritysjäsenet noudattavat toimialakohtaisia työehtosopimuskokonaisuuksia.