Haku
KT odottaa kokonaisvaltaisia ratkaisuja sote-henkilöstön riittävyyttä selvittävältä ohjelmalta
KT on tyytyväinen, että sosiaali- ja terveysministeriö käynnisti vihdoin poikkihallinnollisen ohjelman sote-henkilöstön työvoimapulan ratkaisemiseksi. KT esitti ohjelmaa viimeksi ennen budjettiriihtä ja muistuttaa, että työskentelyn lähtökohdaksi tarvitaan yhteinen tilannekuva.
KT mukana tekemässä tiekarttoja työvoiman saatavuuden turvaamiseksi
Työ- ja elinkeinoministeriö on käynnistänyt hankkeen, jonka tavoitteena on varmistaa osaavan työvoiman saatavuus kaikkialla Suomessa. Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialan työvoimatarpeiden selvittämisestä. KT edustaa ohjausryhmässä ja työryhmissä kunta- ja hyvinvointialuetyönantajia.
Sote-alan palkkaohjelma vaarantaa julkisen talouden kestävyyden
Sote-alan ammattijärjestöjen palkkaohjelmassa esitetään yleisen palkkaratkaisun päälle tulevia suuria palkkavaatimuksia. Vaatimukset kasvattaisivat sote-alan palkkakustannuksia viidessä vuodessa kumulatiivisesti 4,8 miljardia euroa.
Kunnat tarjoavat kesätöitä nuorille
Kunnille on tärkeää tarjota kesätöitä nuorille. KT:n tiedustelun mukaan kunnat työllistävät tai tukevat noin 50 000 nuoren kesätöitä. Määrä on pysynyt vakiona taloussuhdanteista riippumatta.
Hoitajapulan ratkaisu on päättäjien käsissä
KT:n mielestä vanhustenhoidon sääntelyä pitää palvelujen laadun ja saatavuuden turvaamiseksi joustavoittaa, hoitoalan koulutusta lisätä ja työperäistä maahanmuuttoa helpottaa. Pikkutarkka sääntely ei helpota hoitajapulaa, vaan ainoastaan siirtää sitä paikasta toiseen.
Tänä vuonna rikotaan tuhannen kehittämisteon raja! Nyt on haussa Suomen kekseliäin kunta
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja kunta-alan pääsopijajärjestöt kannustavat kunta-alalla työskenteleviä jakamaan kuntatyön uudistamis- ja kehittämistekoja Tekojen tori -portaaliin. Hyvä kiertämään -kampanjaan voi osallistua kuka tahansa kuntatyön kehittäjä viemällä portaaliin kuvauksen oman työpaikan toimintatapojen ja palvelujen uudistamisesta.