Blogi
Juho Ruskoaho on KT:n pääekonomisti.
Juho Ruskoaho

Kasvavat henkilöstömenot lisäävät kuntien ja hyvinvointialueiden säästöpaineita

Ihmiset ovat kokouksessa ja tutkivat tilastoja

KT:n ja pääsopijajärjestöjen keväällä 2025 sopima lähes kolmen vuoden työrauha alkaa olla puolivälissä. Sopimuskauden kustannuskehitykseen vaikutti voimakkaasti myös hyvinvointialueilla tapahtuva lakisääteinen palkkojen harmonisointi.

Kevään 2025 työmarkkinaratkaisussa saatiin kuntiin ja hyvinvointialueille lähes kolme vuoden työrauha. KT piti yksityisellä sektorilla muodostunutta palkankorotusten yleistä linjaa kuntien ja hyvinvointialueiden työnantajille kalliina. Siksi kunta- ja hyvinvointialan sopimuskausi sovittiin kaksi kuukautta yleistä linjaa lyhyemmäksi 34 kuukauteen.

Samalla muutettiin vuonna 2022 sovittua palkkauksen kehittämisohjelmaa. Ohjelman kustannuksia säädettiin hieman edullisemmiksi ja sen tuomia korotuksia siirrettiin sopimuskaudella myöhemmäksi suhteessa alkuperäiseen aikatauluun. Palkkauksen kehittämisohjelman turvin kuntiin ja hyvinvointialueille saadaan käyttöön uudet osaamisesta ja vastuusta palkitsevat palkkausjärjestelmät.

Korotusten ajoituksiin vaikutti etenkin hyvinvointialueiden lakisääteinen palkkaharmonisointi. Kun alueille siirtyi henkilöstöä useasta organisaatiosta, palkat tulee lain mukaan yhdenmukaistaa. Ne yhdenmukaistetaan lain mukaan korkeimman samasta tehtävästä maksetun palkan mukaan.  

Palkkojen harmonisointieriä oli aikataulutettu maksettavaksi vuosina 2023, 2024 ja vielä vuoden 2025 loppupuolella, joka vaikuttaa työvoimakustannusten kasvuun merkittävästi vielä vuonna 2026. KT pyrkikin sopimusratkaisussa hidastamaan palkkojen korotusvauhtia sopimuskauden ensimmäisellä puoliskolla.

Kuntapuolella tilanne oli erilainen, koska siellä lakisääteistä palkkojen harmonisointia ei ollut. Kunnissa kustannukset nousevat sopimuskauden loppua kohti. Vaikka yleinen linja ja palkkaohjelma ovat sopimuskaudella yhtä suuret kummallakin sektorilla, työvoimakustannukset kasvavat vasta vuonna 2027 yhtä paljon suurta kummallakin sektorilla.

Alijäämien kattamiseen tarvittiin mahdollisuuksia

Kustannusten kasvua haluttiin lieventää vuosille 2025 ja 2026 useasta syystä. Ensiksikin tiedossa oli, että työvoimakustannusten kasvun vauhti on hyvinvointialueilla nopeinta vuosina 2025–2026 johtuen palkkojen harmonisoinnin raskaasta varjosta. Toiseksi hyvinvointialueilla tuolloin voimassa ollut rahoituslaki edellytti alijäämien kattamista vuoden 2026 loppuun mennessä eikä vuonna 2025 saisi tulla uutta alijäämää.

Kuntien talouskehitys riippuu voimakkaasti talouden yleisestä kehityksestä ja erityisesti työllisyydestä. Työllisyyden paraneminen kasvattaa verotuloja ja pienentää työttömyysmenoja. Vuonna 2025 talouskasvu odotutti sen aikaisten tietojen valossa itseään. Näkymien paranemista ja talouden virkoamista kuitenkin odotettiin seuraaville vuosille. Sopimuskauden kustannusprofiili vaikutti sopivan myös kuntasektorille.

Kummallakin sektorilla oli käynnissä monenlaisia paikallisia sopeutus- eli säästöohjelmia, joten ratkaisulla haluttiin antaa kuntien ja hyvinvointialueiden omille säästötoimille enemmän aikaa purra. Lisäaika tarjoaa mahdollisuuden hyödyntää sopeutustoimissa esimerkiksi henkilöstön eläköitymistä ja luontaista vaihtuvuutta.  

Merkittäviä paikallisia uudistuksia on tehty  

Kunnat ja hyvinvointialueet ovat harrastaneet nuukaa taloudenpitoa ja löytäneet säästöjä ja tehostaneet toimintaa mittavillakin uudistuksilla. Erityisesti hyvinvointialueet ovat vähentäneet vuokratyövoiman ja ostopalvelujen käyttöä. Sekä kunnat että hyvinvointialueet ovat kammanneet läpi palveluverkkoja ja pohtineet kriittisesti sitä, missä ja millaisia palveluita tarjotaan.  

Kunnat ja hyvinvointialueet ovat karsineet päällekkäisyyksiä ja sopeuttaneet talouttaan monin keinoin. Ne ovat joutuneet vähentämään myös henkilöstöä yt-neuvottelujen myötä. Vuonna 2025 nähtiin kunnissa ja hyvinvointialueilla poikkeuksellisen suuria irtisanomisia. Erityisesti hyvinvointialueet arvioivat tahdin jopa kiihtyvän vuonna 2026.  

Syksyn saapuessa myös useat kunnat ja kuntayhtymät ovat kertoneet mittavista yt-neuvotteluista, joissa tähdätään henkilöstön vähentämiseen.  

Työvoimakustannusten kasvu vuonna 2027 lisää painetta jatkaa uudistuksia. Hyvinvointialueilla valtion rahoitus kasvaa käytännössä jokaisella alueella palkankorotuksia vähemmän. Hyvinvointialueiden rahoitusta pienentävät jälkikäteistarkastuksen pienenemisen lisäksi rahoitusta pienentävät lakimuutokset.  

Menneiden vuosien alijäämien kattaminen on monelle hyvinvointialueelle pitkäaikainen haaste. Akuutimpi kriisi juontuu kuitenkin siitä, että kulut kasvavat tuloja nopeammin. Henkilöstökulut ovat noin puolet hyvinvointialueiden menoista. Jotta palkkasumman kasvu ei ylittäisi rahoituksen kasvua, henkilöstöä on painetta vähentää edelleen.

Millä keinoin toimintaa sopeutetaan jatkossa?

Hyvinvointialueilla yhtälö on vaikea, kun vielä on katettavia alijäämiä, ikääntymisestä johtuvaa palvelutarpeiden kasvua ja muuttovoittoalueilla myös väestönkasvusta johtuvaa palvelutarpeen kasvua. Samaan aikaan pitäisi pärjätä vähemmällä henkilöstöllä. Tulevaisuuteen väläytellyt indeksileikkurit kasvattaisivat paineita entisestään.

Suomen talous on ennakkotietojen mukaan kääntynyt kasvuun ja ennusteet näyttävät valoisammilta kuin pitkään aikaan. Kuntien taloudessa vastaava kehitys ei kuitenkaan vielä näy, sillä työllisyyden paraneminen on viipynyt. Ennen kuin palkkaverotulot kasvavat ja työttömyysmenot vähenevät, kuntien talous ei oikene.

Kunnat ja hyvinvointialueet ovat tiukan tilanteen edessä. Kuluja on karsittava. Kansalaisille se tarkoittaa julkisten palvelujen vähenemistä ja työntekijöille kuormituksen lisääntymistä. Julkisen sektorin vaikea taloustilanne ja työllisyyden heikko kasvu puoltavatkin aiempaa hitaampaa palkkakehitystä.

Suomen julkinen talous velkaantuu voimakkaasti. Menojen kasvua tarkkailevat Euroopan komission lisäksi myös luottoluokittajat. Sääntöjä ei pääse pakoon, ja kuntien ja hyvinvointialueiden palkkasumman on jatkossa kasvettava selvästi aiempaa hitaammin. Palkankorotusten taso näkyy enenevässä määrin suoraan julkisen sektorin työllisyydessä. 

Juho Ruskoaho

Juho Ruskoaho on KT:n pääekonomisti.

Juho Ruskoaho on KT:n pääekonomisti.

Lisää uusi kommentti

Rajattu HTML

  • Sallitut HTML-tagit: <a href hreflang> <p> <br>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
CAPTCHA
This question is for testing whether or not you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.

Juho Ruskoaho

pääekonomisti
Puhelin:
+358 9 771 2021
Matkapuhelin:
+358 44 532 8467
Sähköposti:
Juho.Ruskoaho@kt.fi
Yksikkö:
Työmarkkinatutkimus

Lisää kirjoittajalta