Hankintalakiesitys on pettymys kunnille ja hyvinvointialueille
Hallituksen hankintalakiesityksessä on tuskin lainkaan huomioitu lausuntokierroksella annettua kritiikkiä. Asiantuntijoiden mukaan sidosyksikköjä koskeva 10 prosentin omistusosuusrajaus aiheuttaisi merkittäviä riskejä huoltovarmuuden kannalta. Kuntien yhteistyön vaikeutuminen johtaisi myös yleiseen palvelujen järjestämisen tehottomuuteen.
Hallitusohjelman mukaista kirjausta hankintalain muutoksista on kritisoitu laajasti jo ennen 4.2.2026 julkaistua hallituksen esitystä. Lakiesitys ei poistanut pelkoja kuntien yhteistoiminnan ja itsehallinnon rajoittamisen tuomista kustannuksista.
Pienetkin kunnat ovat pystyneet kilpailuttamaan hankintojaan markkinoilla yhteisesti omistettujen sidosyksiköiden kautta ja ammattitaidolla. Omistajaohjauksen ansiosta ei myöskään ole oltu markkinaehtoisten toimijoiden armoilla kriittisten toimintojen osalta.
Tuore lakiesitys pakottaisi nykyistä toimimattomampiin yhteistyömuotoihin, kuten kuntayhtymiin, liian pieniin sidosyksiköihin. Suuri osa palveluista voi päätyä takaisin kunnan itsensä järjestämäksi. Jos avoimilta markkinoilta sattuisi löytymään tarjontaa myös esimerkiksi syrjäseuduilla, ei se välttämättä ole sidosyksikköä edullisempaa.
Jääkö yhteiskunnan kriisikestävyys siirtymäsäännösten varaan?
Nykyisessä maailmantilanteessa tulisi huomioida erityisesti huoltovarmuus- ja kyberturvallisuusnäkökulmat. Lakiesityksessä ei kutenkaan ole juurikaan parannuksia verrattuna nykyiseen. Pikemminkin nykyisten toimivien palvelusopimusten ja -rakenteiden päättyminen on uhka kyberturvallisuudelle erityisesti ICT-järjestelmien osalta. Valtion kyberturvallisuusjohtajan lausuman mukaan vaikutukset olisivat ”kestämättömät”, huomioiden koko ajan lisääntyvät uhkakuvat.
Lakiesityksen haittoja on pyritty vähentämään siirtymäsäännösten avulla. Yleinen siirtymäaika omistusosuusrajoituksen osalta on 30.6.2027 saakka. Määräaikaisia korkeintaan vuoden mittaisia sopimuksia voisi esityksen mukaan tehdä 30.9.2026 saakka. Välittömästi henkeä ja terveyttä ylläpitävien terveydenhuollon palvelujen siirtymäaika on 30.9.2029 saakka.
Kaikkia aloja koskeva yleinen 30.6.2030 saakka oleva siirtymäaika koskee sopimuksia, joiden ennenaikaisesta päättämisestä aiheutuisi hankintayksikölle kohtuuttomia seurauksia tai merkittäviä taloudellisia tai muita riskejä. Hankintayksiköiden tulee ilmoittaa kyseiset sopimukset Valtiokonttorille 30.9.2026 mennessä.
Yhteiskunnan kannalta kriittisiä palveluja ei pitäisi jättää siirtymäaikojen varaan vaan etsiä kestäviä ja kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyötä ja kriisinkestävyyttä edistäviä ratkaisuja lain varsinaiseen sisältöön.
Hannu Freund
Hannu Freund työskentelee neuvottelujohtajana opetus- ja sivistystoimen palvelussuhdeasioita hoitavassa yksikössä. Lisäksi hän toimii KT:n yrityspalveluyksikön neuvottelujohtajana.
Lisää uusi kommentti