På svenska
Yleiskirje
17/03
Kunnanhallituksille ja kuntayhtymille

Lappeenranta-seminaari 2003

Kunta-alan yhteistoiminta- ja kehittämisseminaari, Lappeenranta-seminaari järjestetään tänä vuonna 14.–15.8. kaupungintalon kongressisalissa, os. Villimiehenkatu 1, Lappeenranta.

Työelämän kehittäminen yhteistoiminnallisin ratkaisuin parantaa kuntayhteisöjen palvelutuotannon tuloksellisuutta ja samalla henkilöstön työelämän laatua. Kuntien tulevaisuuteen ratkaisevasti vaikuttava kysymys on osaavan ja ammattitaitoisen henkilöstön rekrytointi sekä kuntien kyky vastata palvelutoiminnan muutoksiin.

Ensimmäisen seminaaripäivän teemana on "Rakenteet ja rajapinnat", jolloin tarkastelun kohteena ovat mm. väestörakenteen muutokset, ikääntyminen, uhkaava työvoimapula ja kasvavat osaamisvaatimukset. Lopuksi kuullaan tiivistelmä työelämän tilasta. Toinen seminaaripäivä "Tarinaa vai totta" alkaa esityksellä kansalaisten oikeuksista julkisiin palveluihin. Seuraava aihekokonaisuus liittyy sosiaaliseen pääomaan ja luottamukseen. Ohjelmaan sisältyy vielä seminaaria varten tuotettu elokuva "Tulevaisuuden tekijät työelämän pelikentillä" jonka pohjalta kuullaan asiantuntijaraadin kommentteja sekä keskustellaan.

Tilaisuus on tarkoitettu henkilöstöhallinnon, johtamisen ja yhteistoiminnan kehittäjille, päättäjille ja tekijöille.

Osallistujiksi tähän vuosittaiseen suurtapahtumaan odotetaan tänäkin vuonna lähes tuhatta työnantajien ja palkansaajajärjestöjen edustajaa. Kunnallinen työmarkkinalaitos toivoo, että myös työnantajat lähettävät edustajiaan seminaariin. Seminaari on vuorovaikutteinen; tarkoitus välittää kommentteja, tehdä kysymyksiä ja käydä keskustelua juontajien johdolla. Tämän vuoksi luentolyhenteet ovat luettavissa Lappeenrannan kaupungin kotisivuilla osoitteessa http://www.lappeenranta.fi/ sitä mukaa kuin ne ovat järjestäjien käytettävissä.

Liitteenä on seminaariohjelma ilmoittautumisohjeineen. Ne pyydetään saattamaan myös yhteistoiminta- ja työsuojeluorganisaatioiden jäsenten tietoon. Järjestäjistä riippumattomista syistä aiheutuvat muutokset ohjelmaan ovat mahdollisia.

KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS

Työmarkkinajohtaja                         Jouni Ekuri

Apulaisneuvottelupäällikkö              Pirkko Leivo
 

LIITE Seminaariohjelma