Koronakriisi koettelee julkishallintoa ja erityisesti sote-palveluja

Suomi on historiallisen poikkeuksellisessa tilanteessa, kuten lähes koko maailma. Koronavirus on saanut meidät valmiustilaan, jossa joudumme pohtimaan liikkumista, työntekoa, kotielämää ja läheisten turvallisuutta aivan uudella tavalla. Julkisen työn merkityksellisyydestä ei tarvitse erikseen puhua, sillä sitä arvostetaan perusturvan ylläpitäjänä.

Erityishuomio on kiinnittynyt sote-palveluihin. Äkillisesti muuttunut tilanne saa miettimään, millainen tarve tässä tilanteessa on soten ja sen johtamisen kehittämiselle ja mitä tästä voimme oppia, mutta johtopäätösten aika ei ole vielä.

Toimimme nyt poikkeusoloissa, joita varten on kunnat ja kuntayhtymät sekä eri viranomaiset ovat harjoitelleet yhdessä ja parantaneet yhteistoimintaansa entisestään tulevaisuuden varalle. Organisaatioissa on nimetty valmiuspäälliköt tai -vastuulliset virkamiehet, joiden johdolla on vuosia valmisteltu suunnitelmia poikkeusolojen varalle. Toiset poikkeusolot voivat olla paikallisia ja useammin tapahtuvia, kuten onnettomuudet tai sähkökatkokset, mutta toiset kattavat koko yhteiskunnan toiminnot, kuten nyt.

Yhteistä poikkeusoloille on, että usein ne tulevat täysin yllättäen.

Yhteiskunnallisissa kriisitilanteissa korostuvat vahvasti väestön kokonaisedun kannalta tehdyt ratkaisut.

Voimme joutua henkilötasolla hankaliin tilanteisiin esimerkiksi karanteenin tai lasten koulujen sulkemisen vuoksi. Elämämme on ollut suhteellisen itsesäädeltyä, joten sopeutuminen tilanteeseen voi olla vaikeaa.

Työelämässä keskitymme tekemään välttämättömimpiä asioita ja toimimme niin, että pahimmat uhkakuvat vältetään. Yksi parhaista ohjeista on ollut, että ”käyttäydy kuin sinulla itselläsi olisi koronavirus”.

Toisaalta kriisi on vahvistanut myös yhteisöllisyyttä ja toivoisi, että tämä yhteisen hyvän näkökulma vahvistuisi normaalioloissakin.

Yhteiseen etuun perustuu myös sote-palveluiden ja rakenteiden uudistaminen, jota on jo noin 15 vuotta korostettu valtakunnallisesti. Keskeisimmät haasteet ovat palvelujen yhdenvertainen saatavuus koko maassa sekä henkilöstön riittävyys.

Harmittaahan se tietysti, jos minun lähisairaalani palveluja supistetaan tai jos palvelujen asioinnissa en saa yhteyttä kuin robottiin lääkärin sijaan, mutta palveluja mukautetaan kokonaisetu huomioiden. Tärkeintä on, että turvataan riittävä perustaso ja erityistä apua annetaan eniten apua tarvitseville.

Myös johtajuus ja työyhteisön toimivuus punnitaan kriisitilanteissa.

Kriisien tasoittumisen jälkeen on hyvä arvioida, miten onnistuimme ja mitä on muutettava. Normaalitilanteessa puhe kokonaisedusta ei usein riitä vakuuttamaan yksilöitä, vaan tarvitaan vuorovaikutusta, arvostusta ja ymmärrystä toisten työntekijöiden työstä. Yhä tärkeämmäksi on myös tullut ymmärrys ja tieto jokaisen työtehtävän linkittymisestä asiakkaan muihin palveluihin eli keskinäinen viestintä.

Onko tässä siis jotakin opittavaa normaalitilanteeseen nähden?

Opimme tästä kokemuksesta varmasti, kunhan tilanne on rauhoittunut ja analysoimme tapahtuneen huolella.

Tämän kriisin aikana muun muassa digitaalisuutta on hyödynnetty etäkokouksiin, etäkoulutuksiin ja asiointiin ennätyksellisen laajasti, ehkä siitäkin opitaan uutta tulevaan arkeen. Joudumme jatkossakin miettimään kuitenkin myös samoja johtamisen kehittämisasioita kuin ennen kriisiä: tuottavuutta, tiedolla johtamista, työvoiman saatavuutta ja työhyvinvointia, osaamisen kehittämistä sekä johtamisen uudistamista.

Kevään aikana saadut Soteliiderit-työn tulokset ja tarpeet kootaan nyt tulevan uudistamis- ja kehittämistyön tueksi. Palataan Soteliiderit-johtamisen kehittämisteemoihin, kun pahin kriisi on selätetty.

Kiitokset työstänne!