På svenska
Tiedote

Työmarkkinamallia koskevat keskustelut katkesivat

Työnantajien ja palkansaajien edustajien keskustelut vientivetoisen työmarkkinamallin kehittämisestä katkesivat tänään keskiviikkona.

Keskustelu neuvottelutavoitteista

Keskusteluihin osallistuivat työnantajapuolelta Kaupan liitto, Kemianteollisuus, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, Palvelualojen työnantajat Palta, Teknologiateollisuuden työnantajat sekä Valtion työmarkkinalaitos.
 
Keskiviikon tapaamisessa SAK:n jäsenliitot ilmoittivat, ettei varsinaiseen neuvotteluvaiheeseen voida siirtyä, koska järjestöjen vaatimukseen laajentaa prosessia myös muihin hallitusohjelman työelämäasioihin ei ole suostuttu. Esillä olivat mm. paikallinen sopiminen, työrauhakysymykset ja työttömyysturva. 

Työministeri Arto Satonen esitti marraskuussa sopijaosapuolille toiveen aloittaa keskustelut kansantaloutta vahvistavasta ja työllisyyttä edistävästä Suomen työmarkkinamallista.
 
Työnantajaliittojen edustajat pitävät prosessin päättymistä hyvin valitettavana. Työnantajia edustavilla organisaatioilla olisi ollut halukkuutta neuvotella alkuperäisen agendan mukaisesti kaikkia hyödyttävästä Suomen työmarkkinamallista ja löytää siitä yhteiset ratkaisut. 
 
Palkansaajapuolelta mukana on ollut viisi SAK:n, neljä STTK:n ja neljä Akavan nimeämää edustajaa.

 

Lisätiedot:
Anna Lavikkala, työmarkkinajohtaja, Kaupan liitto ry, 0400 406 088
Minna Etu-Seppälä, työmarkkinajohtaja, Kemianteollisuus ry, 040 778 0182
Markku Jalonen, toimitusjohtaja, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, 040 547 7710
Tuomas Aarto, toimitusjohtaja, Palvelualojen työnantajat Palta ry, 040152 0073
Jarkko Ruohoniemi, toimitusjohtaja, Teknologiateollisuuden työnantajat ry, 040 833 9577


 

Markku Jalonen

toimitusjohtaja
Puhelin:
+358 9 771 2500
Matkapuhelin:
+358 40 547 7710
Sähköposti:
Markku.Jalonen@kt.fi
Organisaatio:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT