På svenska
Uutinen

Sovinto Essoten palkkaharmonisaatiota koskevaan kiistaan/erimielisyyteen

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n ja pääsopijajärjestöjen edustajat ovat neuvotelleet Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essoten KVTES:n ja SOTE-sopimuksen kuuluvan henkilöstön tehtäväkohtaisten palkkojen harmonisointia ja perusteettomia palkkaeroja koskevan erimielisyyden ratkaisemisesta sovinnollisesti. Neuvottelut on aloitettu pääsopijajärjestöjen pyytämien keskusneuvottelujen perusteella syksyllä 2020.

Neuvotteluissa KT:n ja pääsopijajärjestöjen edustajat ovat päässeet sovintoratkaisuun, jonka myös Essoten hallinto on hyväksynyt.

Taustaa

Essote on perustettu vuonna 2017, jolloin useamman kaupungin ja kunnan sosiaali- ja terveydenhuolto siirtyi kuntayhtymälle. Samalla näiden henkilöstö siirtyi Essoten palvelukseen. 

Kultakin luovuttajatyönantajalta henkilöstö siirtyi Essoteen entisine palvelussuhteen ehtoineen, mukaan lukien palkkaus. Tehtäväkohtaisissa palkoissa oli vaihtelua eri kunnista siirtyneillä, samoissa tai yhtä vaativissa tehtävissä olevilla.

Työnantajan on liikkeen luovutuksen jälkeen harmonisoitava tehtäväkohtaiset palkat kohtuullisessa ajassa.

Sovintoratkaisulla vältetään raskas oikeusprosessi

Keskusneuvotteluissa saavutettiin syksyllä 2022 yksimielinen ehdotus asian ratkaisemiseksi sovinnollisesti. Essoten hallinto hyväksyi esitetyn sovintoehdotuksen. 

Sovintoratkaisu on täysin Essoten tapauksen ratkaisemiseksi neuvoteltu. Sovintosopimuksella työntekijöiden palkat yhdenmukaistetaan korkeimpiin tehtäväkohtaisiin palkkoihin vuoden 2020 lokakuun alusta alkaen vuoden 2022 loppuun asti. Ratkaisu on taloudellisesti merkittävä. Sovintosopimuksen piiriin kuuluvat takautuvat palkat ovat arviolta yhteensä noin 21,5 miljoonaa euroa. Sovintoratkaisulla vältetään aikaa vievät ja kalliit oikeusprosessit.

Sovintoratkaisun sisällöstä tiedotetaan tarkemmin työntekijöille ja viranhaltijoille myöhemmin. 

Lisätietoja:

KT: työmarkkina-asiamies Canelia Wessman, puh. 040 517 5178, työmarkkinalakimies Eeva Vesterbacka, puh. 040 701 5507
JUKO ry: neuvottelupäällikkö Jouni Vattulainen, puh. 040 590 9049
Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry/SuPer ry: edunvalvontajohtaja Anne Sainila-Vaarno, puh. 050 310 1492
Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry/Tehy ry: neuvotteleva edunvalvonta-asiantuntija Heidi Laurila, puh. 09 5422 7114 ja juristi Hanna Huotari puh. 09 5422 7000
Julkisen alan unioni JAU ry/JHL ry: tiimivetäjä, vastaava sopimusasiantuntija Minna Pirttijärvi, puh. 0400 885 017
Julkisen alan unioni JAU ry/Jyty ry: työmarkkinalakimies Anniina Kannelsuo, puh. 020 789 3712