På svenska
Uutinen

Tuleva neuvottelukierros on täynnä vaikeasti ratkaistavia asioita

Kunta-alan työmarkkinajohtaja Markku Jalosen mukaan kunta-alalla on edessä kiireinen ja työntäyteinen syksy.

Markku Jalonen neuvottelupöydän ääressä

KT on mukana kymmenissä kolmikantaisissa työryhmissä, joita maan hallitus on asettanut ja joiden päätehtävä on maan työllisyysasteen nostaminen 75 prosenttiin.

Jalonen pitää tavoitetta erittäin kovana, eikä helppoja keinoja siihen pääsemiseksi ole.

– Tulevan työmarkkinaratkaisun tulee edistää työllisyyttä. Sen on oltava hyvä niin kuntatalouden kuin kansainvälisen kilpailukyvynkin kannalta, Jalonen toteaa Kunta.tv:n haastattelussa.

Parhaillaan on käynnissä valmistelevat neuvottelut työmarkkinaratkaisua ajatellen. Kunta-alan sopimukset ovat voimassa maaliskuun 2020 loppuun.

– Työmarkkinaneuvottelut eivät ole koskaan helppoja, mutta erityisesti tällä kertaa on hyvin monia vaikeasti ratkaistavia asioita. Kuntien taloustilanne jatkuu edelleen erittäin tiukkana, ei ole näkyvissä ylimääräistä jakovaraa.

Neuvottelupöydälle noussee esimerkiksi kilpailukykysopimuksessa sovitun työajan pidennyksen jatko ja paikallisen sopimisen edistäminen.

Katso Markku Jalosen haastattelu Kuntajohtajapäivillä 8.8. Kunta.tv:n sivuilla >