Haku
Työkyvyttömyyden aiheuttamiin kustannuksiin voi vaikuttaa
Kevan arvion mukaan työkyvyttömyys aiheuttaa kunta-alalla noin 2 miljardin euron suorat kustannukset vuosittain.
Sote- ja maakuntauudistus muuttaa valtionosuusjärjestelmää
Sote- ja maakuntauudistuksessa yli puolet kuntien tehtävistä kustannuksineen siirtyy maakunnille. Tämä tarkoittaa, että vastaava määrä kuntatalouden tuloja siirretään maakuntien rahoitukseen.
Kunta-alan henkilöstömäärä väheni yli 2000 palkansaajalla vuonna 2017
Tilastokeskuksen kuntasektorin palkkatilaston mukaan kunta-alalla työskenteli 419 000 palkansaajaa lokakuussa 2017. Henkilöstömäärä väheni 2 233 palkansaajalla eli puolella prosentilla edelliseen vuoteen verrattuna.
EU-rahoitusta tarjolla liikkuvuuden edistämiseen ja harmaan talouden torjuntaan
Komission EaSI-ohjelmassa on avattu kaksi hakua, joista voi saada rahoitusta työvoiman liikkuvuuden tukemiseen tai harmaan talouden torjuntaan. Hakemukset on jätettävä kesäkuussa 2018.
Yli kolme päivää kestävät sairauspoissaolot vähentyneet
Kunta-alan sairauspoissaolojen kokonaismäärä on pysynyt ennallaan. Poissaolojen luonteessa on kuitenkin tapahtunut muutos niin, että yli kolme päivää kestävien sairauspoissaolojen määrä on laskenut ja lyhyempien kasvanut.