Haku
Perusopetukseen palataan turvallisesti ja hallitusti
Peruskouluissa palataan lähiopetukseen lukuvuoden viimeisiksi viikoiksi. Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee väliaikaista muutosta perusopetuslakiin, joka mahdollistaisi vuorottelun lähi- ja etäopetuksen välillä syksyllä, mikäli epidemiatilanne sitä edellyttää.
Työllisyyden kuntakokeilujen täydentävä haku käynnissä
Työ- ja elinkeinoministeriö on avannut täydentävän haun työllisyyden kuntakokeiluihin. Täydentävää hakuaikaa on 26. kesäkuuta saakka.
Työmarkkinakeskusjärjestöt sopuun lomautuksista ja työttömyysturvasta
EK, KT, SAK, Akava ja STTK esittävät maan hallitukselle, että koronakriisin vuoksi työlainsäädännön ja sosiaaliturvan väliaikaisia muutoksia jatketaan vuoden loppuun asti.
Tekikö poikkeustila meistä ketteriä oppijoita?
Osaaminen on myös sitä, että pystyy hyödyntämään oppimaansa uudessa kontekstissa. Koronaepidemia on haastanut kuntatyöpaikat käyttämään osaamistaan toimintatapojen uudistamiseen ja ne ovat selviytyneet siitä hienosti. Uudenlaisista toimintatavoista kiinnostavimpia ovat ne, jotka jäävät elämään myös poikkeusolojen jälkeen.
Kunta-alan neuvotteluja jatketaan
Kunta-alan sopimusneuvotteluja jatkettiin torstaina 14. toukokuuta kunta-alan pääryhmässä.
Tehylle ja SuPerille sakkoja KYS:n laittomista työtaisteluista
Tehy ja SuPer sekä niiden Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin ammattiosastot on tuomittu hyvityssakkoihin järjestämistään laittomista työtaisteluista Kuopion ylisopistollisessa sairaalassa syyskuussa 2019. Sakkoja määrättiin myös järjestöjen neuvottelujärjestölle KoHolle.
Myönteistä tulevaisuutta kohti – koronaopit talteen
Hyvän esimiehen odotetaan johtavan tiimiään kohti parempaa tulevaisuutta työntekijöitään tukien ja motivoiden. Vuorovaikutus ja keskinäinen luottamus kantavat ja korostuvat vaikeina aikoina.
Lisätalousarvion panostukset koulutukseen tervetulleita – kunta-alan työvoimapulaan tarvitaan kipeästi ratkaisuja
Hallitus päätti vuoden 2020 neljännestä lisätalousarvioesityksestä tiistaina 2. kesäkuuta. Esityksessä oli paljon erinomaisia panostuksia koulutukseen ja osaamistason nostoon.
OVTES 2020–2021:n sopimusmuutokset elokuussa 2020
Sopimuskauden alussa on otettava huomioon asioita, jotka vaikuttavat lukuvuoden työn suunitteluun jo elokuun 2020 aikana. Ne liittyvät kilpailukykysopimuksen perusteella sovittuihin työajan pidennyksiin OVTES:n eri osioissa.