Haku
Sairaanhoitopiirit varautuvat loma-ajan järjestelyissään huononevaan koronatilanteeseen
Henkilöstöpula näkyy sairaanhoitopiirien päivittäisessä toiminnassa joulunakin. KT:n selvityksen mukaan suurin osa sovituista lomista pyritään pitämään suunnitellusti. Osa työnantajista edistää joustoja lomissa rahallisilla kannustimilla. Koronatilanne pitää sairaanhoitopiirit valmiustilassa myös jouluna.
Vuoden 2021 yleiskirjeluettelo
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT on julkaissut 16 yleiskirjettä vuonna 2021.
Digiä kuntatyössä -sarjassa esitellään turvallisuutta lisäävä liikennevaloetuusjärjestelmä HALI
KT:n ja Kuntaliiton yhteisessä Digiä kuntatyössä -hankkeessa kerätään ja esitellään digioivalluksia kuntakentältä. Ohjelmistopohjainen liikennevaloetuusjärjestelmä HALI lisää hälytysajojen, pelastustoimen ja liikenteen turvallisuutta.
Pula sosiaalityöntekijöistä pahenee ensi vuonna
Useat yhtäaikaiset muutokset iskevät sosiaalityöhön yhtä aikaa. Tilanne uhkaa lakisääteisiä palveluja etenkin lastensuojelussa.
Hyvällä johtamisella ja esihenkilötyöllä parempia palveluita ja työpaikkoja
Hyvinvointialueiden aloittaminen uusina työnantajina merkitsi isoja muutoksia kuntien ja hyvinvointialueiden toimintaympäristössä ja toiminnassa. Samaan aikaan julkisen talouden niukkuus ja väestörakenteen muutos lisäävät tarvetta tulevaisuuden ennakointiin sekä henkilöstövoimavarojen, koulutuksen ja palvelutarpeiden kokonaisuuden hallintaan ja sopeuttamiseen sekä tuottavuuden kehittämiseen.
Lopetettavan aikuiskoulutustuen tilalle tarvitaan korvaava ratkaisu työvoimapula-aloille
Aikuiskoulutustukea käytetään runsaasti sote-, kasvatus-, opetus- ja pelastusalan ammateissa, joissa on kova työvoimapula. Koska hallitus on lakkauttamassa aikuiskoulutustuen elokuun alussa, tilalle tarvitaan kiireellisesti korvaava ratkaisu erityisesti julkisille työvoimapula-aloille, ettei osaajapula kärjisty entisestään.
Henkilöstön palkitseminen etenee kunta- ja hyvinvointialalla
Kunta- ja hyvinvointialan työnantajat aikovat uuden raportin mukaan kehittää henkilöstön palkitsemista. Suurin osa työnantajista on tyytyväisiä kunta- ja hyvinvointialan vuoden 2022 palkkaratkaisuun.
Viestinnän voimalla
Viestinnällä vaikutetaan, luodaan mielikuvia ja parhaimmillaan muutetaan maailmaa. Siksi kannattaakin pysähtyä hetkeksi pohtimaan, minkälaista tarinaa julkisesta työstä haluamme kertoa.