Haku

Hallitus esittää asiakkaan valinnanvapauden lisäämistä sosiaali- ja terveyspalveluissa
… valinnanvapauslain hyväksymisestä kesäkuussa 2018. Esityksen mukaan julkisesti rahoitettuja sosiaali- ja … voisivat jatkossa tarjota asiakkaalle julkiset, yksityiset ja kolmannen sektorin toimijat. Sosiaali- ja … palvelutuotantoaan ostamalla palveluja eri kokoisilta yrityksiltä ja järjestöiltä. Myös pienillä yrityksillä olisi …

Ammatillisessa koulutuksessa siirrytään vuosityöaikaan
… Ammatillisessa koulutuksessa siirrytään vuosityöaikaan Kaikki ammatillisten koulutuksen opettajat siirtyvät asteittain vuosityöaikajärjestelmään. Oppilaitos voi siirtyä järjestelmään …

Kunta selviää kriisistä viestinnällä ja toimivalla johtamisella
… Tuore väitöstutkimus tarkastelee kunnan tehtäviä ja selviytymiskeinoja koulusurmien kaltaisissa yhteisökriiseissä. … ei voida erottaa toisistaan. Maarit Pedak tutki väitöstyössään Jokelan ja Kauhajoen koulusurmia organisaation ja … näkökulmasta. Tavoitteena oli selvittää, millaisia uusia työtehtäviä yhteisökriiseihin liittyi, mikä oli viestinnän …

Kunta-alalla jälleen kymmeniä tuhansia kesätyöpaikkoja nuorille
… Tiedote 15.3.2018 Kunta-alalla jälleen kymmeniä tuhansia kesätyöpaikkoja nuorille Kunnat ja kuntayhtymät tarjoavat tänä vuonna noin 45 000 kesätyöpaikkaa nuorille. Tarjonta on ollut taloudellisista …
Virka- ja työehtosopimus lomanmääräytymisvuosien 2016–2017, 2017–2018 ja 2018–2019 lomarahasta
… 1 § 1 mom. Tätä virka- ja työehtosopimusta sovelletaan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen, kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen, kunnallisen lääkärien …
Työ- ja virkaehtosopimus paikallisen tuloksellisuuteen perustuvan kertaerän perusteista ja maksamisesta
… KT Kuntatyönantajat ja kunta-alan pääsopijajärjestöt pitävät tärkeänä kunnan/kuntayhtymän ja sen työyhteisöjen tuloksellisuuden edistämistä ja tuottavuuden …

Työmarkkinakeskusjärjestöt: Tasa-arvosuunnitelmat tehokkaammin edistämään tasa-arvoa työpaikoilla
… Tiedote 19.3.2018 Työmarkkinakeskusjärjestöt: Tasa-arvosuunnitelmat tehokkaammin edistämään tasa-arvoa työpaikoilla Kaikki työmarkkinakeskusjärjestöt ovat osana kolmikantaista …
Kunnallinen lääkärien virkaehtosopimus 1.2.2018–31.3.2020
… Yleiskirje 3/2018 19.3.2018 Kunnanhallituksille ja kuntayhtymille Kunnallinen lääkärien virkaehtosopimus … 1.2.2018–31.3.2020 Oheisena tiedoksi Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ja Julkisalan koulutettujen … ry:n allekirjoittama virkaehtosopimus kuntien ja kuntayhtymien palveluksessa toimivien lääkärien, hammaslääkärien ja …
I Viran-/toimenhaltijoiden palkka ja työaika
… 2 § Opettajan hinnoittelutunnukset ja peruspalkka työaikavaihtoehdossa 1 (ks. palkkaliite) 4 07 04 01 3 … tai erivapaus kansanopistonopettajan virkaan Soveltamisohje Työnantaja ja opettaja, johon on sovellettu vaihtoehtoa 2, (ks. kokonaistyöaika 7 §) voivat sopia vaihtoehto 1 mukaiseen palkkaus- …

Kunta-alan tasa-arvosuunnitelmissa käsitellään tasa-arvoista kohtelua monipuolisesti
… käsitellään tasa-arvoista kohtelua monipuolisesti KT:n selvityksen mukaan yli neljä viidesosaa kunnista ja kuntayhtymistä on tehnyt tasa-arvosuunnitelman. Niiden piirissä on … kysymys, sitä varmemmin myös tasa-arvosuunnitelma oli tehty. Selvitykseen vastanneista kuntayksiköistä …