Haku
Ehdotus uudeksi valmiuslaiksi, työryhmän mietintö
… jotka ovat välttämättömiä sen tarkoituksen saavuttamiseksi ja joita ei voida perustuslaista tai sääntelyn … lainsäädäntöön, on kannatettavaa. 2. luku. Varautumisvelvollisuus Yleisen varautumisvelvollisuuden organisatorista soveltamisalaa (6 §:n 1 … lainsäädäntöön, on kannatettavaa. 2. luku. Varautumisvelvollisuus Yleisen varautumisvelvollisuuden …
KT-lehti on ilmestynyt – tutustu uudistuneeseen lehteen!
… käynnissä myös Ktlehti.fissa. Osa artikkeleista on jo luettavana verkossa: Palkkausta kehitetään Kunta- ja … Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue syntyi johtajansa Sanan Svahnin mukaan kuin tyhjästä, sillä alueella ei ollut … rakenteiden puuttumisesta oli. ”Johtajalla on oltava näkemys suunnasta”| KT-lehti 1/2026> Tasopalkka tulee …
Hallitus päättää keskusjärjestötason asioista ja jaostot sopimuksista
… sekä KT:n talouden ja toiminnan johtamisesta. Jaostot edustavat omaa jäsenistöään. Niiden tehtävänä on sopia työ- ja … Kuva: Markus Sommers / KT. Hallitus käyttää päätösvaltaa työmarkkinakeskusjärjestölle kuuluvissa asioissa. … , Varsinais-Suomi, Kesk. Riitta Raatikainen , Pohjois-Savo, Kesk. Timo Laaninen , Kerava , Kesk . Harri …
Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta
… ajan. Tuki maksettaisiin vain pääasiallisesti lasta hoitavalle vanhemmalle tai muulle huoltajalle. Laki olisi … tai huoltajat valitsisivat nykyistä useammin varhaiskasvatukseen osallistumisen vanhempien ja huoltajien … ja työmarkkinoille. Kunnille muutoksesta aiheutuva varhaiskasvatuksen menojen lisäys korvattaisiin peruspalveluiden …
Jäsenmaksut
… ennakkoa. Uusi jäsenyhteisö suorittaa ensimmäisenä jäsenyysvuotenaan maksun vain niiltä kuukausilta, joina se on ollut … maksuajankohdat. Jos maksu viivästyy, sille on maksettava korkolain (633/1982) 4 §:n 1 momentin mukainen … (1336/1997) 1 luvun 5 §:ssä tarkoitettu määräysvalta ja jonka avulla tuotetaan kuntien tai …
Talous ja rahoitus
… ennakkoa. Uusi jäsenyhteisö suorittaa ensimmäisenä jäsenyysvuotenaan maksun vain niiltä kuukausilta, joina se on ollut … maksuajankohdat. Jos maksu viivästyy, sille on maksettava korkolain (633/1982) 4 §:n 1 momentin mukainen … sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä varhaiskasvatuksen palvelussuhdeasiat opetus- ja sivistystoimen …
Kunta- ja hyvinvointiala tarjoaa nuorille tänä vuonna 63 000 kesätyöpaikkaa
… verrattuna. Kunta- ja hyvinvointialan työnantajat tarjoavat tai tukevat tänä vuonna nuorille yhteensä noin 63 000 … taloustilanteesta huolimatta kesätyöpaikkojen määrä on kasvanut kunta- ja hyvinvointialalla viime vuoteen verrattuna. … Kunta-alalla kesätyöt sijoittuvat muun muassa varhaiskasvatukseen, kulttuuri- ja nuorisopalveluihin sekä puisto- ja …
Kesätyöpaikkatiedustelut
… hyvinvointiyhtymät ja KT:n yritysjäsenet itse tarjoavat tai tukevat nuorten kesätöitä. Kesätyöpaikkatiedustelu … kulttuuri- ja nuorisopalveluissa sekä varhaiskasvatuksessa. Hyvinvointialalla nuoret kesätyöntekijät … kulttuuri- ja nuorisopalveluissa sekä varhaiskasvatuksessa. Hyvinvointialalla nuoret kesätyöntekijät …
Valmiuslain on turvattava henkilöstön saatavuus poikkeusoloissa laajalla keinovalikoimalla
… Uutinen 3.3.2026 Valmiuslain on turvattava henkilöstön saatavuus poikkeusoloissa laajalla … riittävyys tilanteissa, joissa työn teettämisen määrä voi kasvaa ja tarpeet muuttua. Valmiuslain kokonaisuudistuksen … työvelvollisuudesta, väestönsuojelutehtävien suorittamisvelvollisuudesta sekä yleisestä työvelvollisuudesta. KT …
Työntekijämme on ollut lomamatkalla Dubaissa, mutta maailmanpoliittisesta tilanteesta johtuvan lentoliikenteen keskeytymisen vuoksi hän ei pysty palaamaan Suomeen. Tuleeko työnantajan maksaa työntekijälle palkkaa?
… kanssa sovitaan etätyöstä ulkomailla, on huomioon otettava organisaation etätyöohjeistus sekä työ-, vero- ja …