… suojaa ja toisaalta yksilön oikeuksia solmia vapaasti sopimuksia ja jossain määrin myös muiden perusoikeuksia. … suojaa ja toisaalta yksilön oikeuksia solmia vapaasti sopimuksia ja jossain määrin myös muiden perusoikeuksia. …
… Vuoden 2010 Kuntatyönantajissa kerrotaan mm. uusista sopimuksista, tuloksellisuuden kehittämisestä, työelämän … Vuoden 2010 Kuntatyönantajissa kerrotaan mm. uusista sopimuksista, tuloksellisuuden kehittämisestä, työelämän …
… isompi organisaatio tarkoittaa isompaa vaikutusvaltaa. Sopimuksen yksityisen palveluntuottajan kanssa voi irtisanoa … isompi organisaatio tarkoittaa isompaa vaikutusvaltaa. Sopimuksen yksityisen palveluntuottajan kanssa voi irtisanoa …
Hyvät kokemukset kunta-alan kesätöistä innostavat nuoria parhaassa tapauksessa hakeutumaan opintoihin, joiden avulla he voivat myöhemmin työllistyä kunta-alalle.
… 26.11.2012 Kunnanhallituksille ja kuntayhtymille Koulutussopimuksen mukaisen ruokailukustannusten korvauksen määrä … kehittämistä koskevassa suosituksessa sekä työ- ja virkaehtosopimuksessa ammattiyhdistyskoulutuksesta on sovittu … osallistumista varten. Mainitun sopimuksen 2 §:n nojalla yhteistoiminta- ja …
… edusta tulee voimaan 1.1.2020 lukien. Virka- ja työehtosopimuksen taulukkoa edunsaajille suoritettavasta … sopimus on voimassa kolme vuotta, joten seuraavan kerran sopimuksen ehdoista neuvotellaan joulukuussa 2022. … edusta tulee voimaan 1.1.2020 lukien. Virka- ja työehtosopimuksen taulukkoa edunsaajille suoritettavasta …
… olevia työnantajia. Sopimuskauden päättymisestä huolimatta sopimuksia noudatetaan niin sanotulla jälkivaikutuksella, kunnes uudet työ- ja virkaehtosopimukset on neuvoteltu. Print … Kunta-alan … olevia työnantajia. Sopimuskauden päättymisestä huolimatta sopimuksia noudatetaan niin sanotulla jälkivaikutuksella, …
… kunnat voivat tehdä paikallisen virka- ja työehtosopimuksen sairaalakoulun konsultatiivisen erityisopettajan … 2 mom.) perusteella tehtyyn paikalliseen virka- tai työehtosopimukseen. Valtuutus antaisi oikeuden tehdä tämän muistion mukaisen paikallisen sopimuksen määräaikaisena hankkeen voimassaoloajalle …
… 2011 Kuntatyönantajan numeroissa kerrotaan mm. uusista sopimuksista, tuloksellisuuden ja osaamisen ennakoinnista ja … 2011 Kuntatyönantajan numeroissa kerrotaan mm. uusista sopimuksista, tuloksellisuuden ja osaamisen ennakoinnista ja …
… kunnat voivat tehdä paikallisen virka- ja työehtosopimuksen sairaalakoulun konsultatiivisen erityisopettajan … 2 mom.) perusteella tehtyyn paikalliseen virka- tai työehtosopimukseen. Valtuutus antaisi oikeuden tehdä tämän muistion mukaisen paikallisen sopimuksen määräaikaisena hankkeen voimassaoloajalle …