… noudattavat KVTES-sopimuksen mukaista linjaa. Niistä ja mahdollisista muista sopimusmuutoksista tiedotetaan lähempänä ko. ajankohtia erillisillä … täyttä säännöllistä työaikaa lyhyempi. Ratkaisusta tiedotetaan viimeistään lokakuussa 2022. 2.2 Sopimuskorotukset …
… syy palvelussuhteen päättymiseen Toimintatavat eri eläkemuodoissa ovat erilaisia. Myös eläkkeellä ollessa voi käydä … jatkamisesta. Vuoden 2017 eläkeuudistuksen johdosta myös ns. eroamisikä nousi vastaavasti: Syntymävuosi … kalenterikuukauden päättyessä, jonka aikana työntekijän ehdoton oikeus sairausajan palkan saamiseen virka- ja …
… Lomautuksen tarkoituksena on antaa työnantajayhteisölle mahdollisuus sopeuttaa toimintansa olemassa oleviin … myös tarjota henkilöstölle lomauttamisen vaihtoehtona mahdollisuutta hakea palkatonta vapaata. Vapaan edellytetty … kuntayhtymä. Työntekijälle on ensisijaisesti tarjottava mahdollisimman samanlaista työtä kuin hänen työsopimuksensa …
Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksessa itsehallintoalueille siirtyväksi määritettyjen tehtävien parissa työskenteli 210 200 henkilöä lokakuussa 2018. Kunta-alan henkilöstöstä 210 300 työskenteli puolestaan niissä tehtävissä, joiden tuottaminen jää tulevaisuudessakin kuntien vastuulle.
… olla yhteydessä talouteen liittyvissä asioissa. Laskutustiedot > Talousarvio 2025 1. Kunta- ja … olla yhteydessä talouteen liittyvissä asioissa. Laskutustiedot > Talousarvio 2025 1. Kunta- ja …
… jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta lukien annetaan tiedot myöhemmin. Korotuksen suuruus on keskimäärin 2,5 %. … 0,18-0,25 euroa tunnilta (107-147 penniä tunnilta). Näin muodostetut perustuntipalkat ja nuorten työntekijöiden palkat … tavoiteansioita korotetaan 2,2 prosenttia. Näin muodostetut tavoiteansiot, kiinteät osat ja …
… työntekijöiden kykyä selviytyä muutoksista parhaalla mahdollisella tavalla. KT:n toiminnan tavoitteena on tukea … edun löytämistä kaikissa ratkaisuissa sekä varmistaa mahdollisimman hyvä ja pitkä työrauha. – Myös edunvalvonnalla … nyt, kun uusi eduskuntakausi alkaa ja hallitusta ollaan muodostamassa. KT:n hallitus toimii omissa viiteryhmissään …
… Tällaisia ovat esimerkiksi vanhusten ympärivuorokautisen hoidon hoitajamitoitus ja perusterveydenhuollon hoitotakuu. … on monissa kunnissa ja kuntayhtymissä lähes mahdoton saada pätevää henkilöstöä. Ongelma koskee erityisesti … Tällaisia ovat esimerkiksi vanhusten ympärivuorokautisen hoidon hoitajamitoitus ja perusterveydenhuollon hoitotakuu. …