Haku

#EU4FairWork-kampanjalla torjutaan pimeää työtä
… koko ajan kasvaessa on varmistettava, etteivät ne muodosta otollista kasvualustaa harmaalle taloudelle ja … hankintoja tekevien kuntien ja viranomaisten välistä tiedonkulkua halutaan tiivistää. Mitä pimeä työ on? Palkka … koko ajan kasvaessa on varmistettava, etteivät ne muodosta otollista kasvualustaa harmaalle taloudelle ja …

Vaikuttamisen ja valmistautumisen vuosi 2019
Vuosikertomus 2019 kertoo KT:n toiminnasta ja miten hoidimme kuntien ja kuntayhtymien edunvalvontaa. KT:n vuosikertomus 2019 on julkaistu suomeksi osoitteesta vuosikertomus.kt.fi

Kunta-alalta kerättiin 30 sankaritarinaa poikkeusoloissa selviytymisestä
… Tiedote 3.7.2020 Kunta-alalta kerättiin 30 sankaritarinaa …

Tekoälyä käytetään kunnissa ja hyvinvointialueilla jo esimerkiksi puheiden kirjoittamiseen ja rekrytointeihin
… Tiedote 9.4.2024 Tekoälyä käytetään kunnissa ja … muun muassa puheiden ja uutiskirjeiden kirjoittamisessa, tiedotteissa, kuvituksissa, rekrytointi-ilmoituksissa sekä … Copilotia, tekstien tuottamiseen, käännöksiin, tiedonhakuun ja tiedon jäsentelyyn. Esimerkkeinä mainittiin …

Korona kasvatti kunta-alan sairauspoissaoloja vuonna 2022
… työnantajien rekisteritietoon. Muualla verkossa Tiedot kunta-alan sairauspoissaoloista löytyvät päivitettynä … työnantajien rekisteritietoon. Muualla verkossa Tiedot kunta-alan sairauspoissaoloista löytyvät päivitettynä …

HYVTES-sopimus neuvoteltiin hyvinvointialueille ja -yhtymille – painettu kirja ilmestyy syksyllä
… HYVTESissä määritellään myös palvelussuhteen ehdot noin 26 000:lle hyvinvointialueilla ja -yhtymissä … HYVTESissä määritellään myös palvelussuhteen ehdot noin 26 000:lle hyvinvointialueilla ja -yhtymissä …

Työrauhajärjestelmä ei ole ajan tasalla – KT kannattaa hallituksen työrauhaa parantavia esityksiä
… Tiedote 12.10.2023 Työrauhajärjestelmä ei ole ajan tasalla – KT … muun muassa sen varmistamiseksi, ettei lainsäädäntö mahdollista poliittisten työtaisteluiden pilkkomista osiin. … muun muassa sen varmistamiseksi, ettei lainsäädäntö mahdollista poliittisten työtaisteluiden pilkkomista osiin. …

Työmarkkinajärjestöt: Ihmisten toimintakyvyn parantaminen liikuntaa lisäämällä edellyttää tekoja tulevalta hallitukselta
… Tiedote 17.4.2023 Työmarkkinajärjestöt: Ihmisten toimintakyvyn … harrastuksien pitäisi olla kaikille lapsille mahdollista. Lasten ja nuorten liikkumista lisäämällä … harrastuksien pitäisi olla kaikille lapsille mahdollista. Lasten ja nuorten liikkumista lisäämällä …

Kuntien ja hyvinvointialojen yritykset – tervetuloa KT:n jäseniksi!
… viimeistään 1.1.2025. Lisätietoa KT:n jäsenyyden ehdoista ja yritysten työehtosopimuksista > Lisätietoa KT:n … viimeistään 1.1.2025. Lisätietoa KT:n jäsenyyden ehdoista ja yritysten työehtosopimuksista > Lisätietoa KT:n …

Esihenkilönä ammatillisessa koulutuksessa (OVTES C)
… Metsäranta ja työmarkkina-asiamies Mervi Petäsnoro . Lisätiedot ja ilmoittautuminen Koulutus on KT:n jäsenyhteisöille … Metsäranta ja työmarkkina-asiamies Mervi Petäsnoro . Lisätiedot ja ilmoittautuminen Koulutus on KT:n jäsenyhteisöille …